Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

Tee se itse - meininkiä.

Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Frye » 12 Kesä 2012 10:50

Kirjoitellaas tänne pieni pätkä tarinaa. Ajatuksena on laittaa tuo 14 litrainen nano taas tulille jossakin vaiheessa. Ongelma on sen koko ja ettei tahdo oikeen mukavia kiviä löytyä valmiina. Siispä tuumasta toimeen ja rakentelemaan kivi itse. Tässä vaiheessa ei ole mitään käsitystä lopputuloksesta, joten en voi menetelmää enkä materiaaleja kenellekkään vielä suositella. Idean tähän kokeiluun sain osoitteesta Garf.org

Homma alkoi korallihiekan kostuttamisella. Ei litimäräksi, mutta kosteaksi. Sen jälkeen korallihiekkaa hyvin ohut kerros nanon pohjalle, jota siis käytin tässä tilanteessa muottina. Sitten itse massan sekoitus. Käytin 3 osaa Kiilto superfixiä ja 4 osaa korallihiekkaa tuota massaa varten. Tämän massan on syytä olla suht jämäkkää, että se ala valumaan kiveä muotoillessa. Koska ajatuksena on tehdä kivi pienelle taskuravulle on siihen luonnollisesti tehtävä koloja. Aloitin kiven muotoilun tekemällä sille neljä "jalkaa" tuosta laastista.

Tästä eteenpäin työvaiheet olivat hyvin selkeät. kolojen kohdalle ja "vapaan veden" alueelle kostutettua korallihiekkaa, ja halutun kiven kohdalle lisää laastimassaa. Vuorotellen. Siten että uusi kerros massaa tulee aina vanhaan massakerrokseen kiinni. Muuten saat yhden kiven sijaan useamman. Lopuksi luomus peitettiin kostealla korallihiekalla.

Tämä on projektin tilanne tällä hetkellä. Joten lopputuloksesta ei ole pienintäkään käsitystä. Kiilto superfixistä sen verran että se sisältää sementtiä, kaoliinia ja kvartsihiekkaa käyttöturvallisuustiedotteen mukaan joten sen _pitäisi_ olla riuttaturvallista. Mutta tätä en takaa, ja en ole kemisti niin olen voinut käsittää jotain väärinkin. Aika näyttää. Nyt annan tuon kiven kuivaa päivän/kaksi tuolla korallihiekan sisässä. Tämän jälkeen putsaan siitä onkalot auki ja pistän korallihiekan jämät jemmaan mahdollista myöhempää kiviprojektia varten. Tästä sitten kivi nanoon yhdessä lämppärin ja striimin ja alan seuraamaan vesiarvoja. Mikäli olen käsittänyt tuon superfixin oikein, niin pH:n tasaannuttua riittävillä vedenvaihdoilla tuon kiven pitäisi olla käyttökelpoinen.

Alla muutama kuva aiheesta.
Liitteet
step_1.jpg
Pohjalle ohut kerros kostutettua korallihiekkaa, niin ei tartu rakennelma pohjalasiin.
step_1.jpg (113.24 KiB) Katsottu 7735 kertaa
step_2.jpg
Laastimassa sekoitettu.
step_2.jpg (117.29 KiB) Katsottu 7735 kertaa
step_3.jpg
Tässä on aloitettu kiven muotoilu. Kuvassa neljä "jalkaa"
step_3.jpg (106.19 KiB) Katsottu 7735 kertaa
step_4.jpg
Keskellä oleva korallihiekka-alue jää kiveen koloksi. Toivottavasti.
step_4.jpg (123.69 KiB) Katsottu 7735 kertaa
step_5.jpg
Viimeisin kuvattu vaihe. Kerroksia ja korkeutta alkaa jo olla.
step_5.jpg (120.7 KiB) Katsottu 7735 kertaa
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Aqualung » 12 Kesä 2012 17:22

Näppärää!
Ja todellakin puhdas portlandsementti (sitä todennäköisesti tuossa sen kaoliinisaven ja kvartsin lisäksi onkin) on 100% turvallista käytössä kunhan on ensialkuun viikossa parissa vuotanut ulos liotuksessa pH:ta nostavat osansa.
En nyt luonnollisestikaan muista reseptiä enkä sivua, mutta tuolla ison veden takana oli tehty hiukan vastaavaa ja "huokoistettu" kiveä lisäämällä ruokasoodaa ja jotain(hapanta?), jolloin sooda alkoi kuplia korallisementissä jättäen hyvin huokoisen rakenteen.
140x70x55 (+ muutama elintoimintojen ylläpitoon kytketty allas) ja 125x40x45
Aqualung
 
Viestit: 579
Liittynyt: 01 Syys 2011 15:11
Paikkakunta: Lieto

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Frye » 12 Kesä 2012 17:52

Juu, jossakin oli käytetty muistaakseni myös jotakin suolaa vastaavan huokoisuuden aikaansaamiseksi. Noita pitänee kuitenkin liottaa se 5-6 viikkoa ennenkuin alkaa olla takuulla liukenematonta, niin suolakiteetkin kerkeävät tuossa ajassa liukenemaan. Tuota massaa käsitellessä huomasin että sinne jää todella paljon pieniä kolosia sekaan kun sitä ei runno ja painele tiiviisti kasaan. Veikkaan että ei välttämättä ole edes tarve millekään lisäaineelle. Mutta aika näyttää. Pikaisia tuloksia ei ole luvassa ;-)
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 12 Kesä 2012 18:44

Jos tuo homma toimii niin laitteletko sitten tuon "FIN man made"- kiven kilohintaa.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja McW_ » 12 Kesä 2012 20:28

Mikä maailmalla on mielipide siitä, kuinka tuo vertautuu "oikeaan kiveen" esim. suodatusominaisuuksiltaan?
McW_
 
Viestit: 123
Liittynyt: 15 Elo 2011 12:56
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Frye » 12 Kesä 2012 20:45

Tuossa yksi tarina riutan perustamisesta ko. kivellä. Omakohtaista kokemusta odotellessa... Huomena kaivan kiven esiin ja alan liottamaan sitä vedessä lopullisen kovettumisen aikaansaamiseksi.
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Frye » 13 Kesä 2012 14:16

Ja tässä lopputulosta. Ylitti odotukset malliltaan, joskin soveltuvuus akvaarioon on vielä testaamatta. Kivi on nyt likoamassa puhtaassa vedessä. Seuraillaan tilanteen kehittymistä.

Muutama ajatusvirhe tuli saumavahvuuksien kanssa ja kaksi neljästä jalasta lohkesi irti. Mutta ei mitään mitä ei pala koralliepoksia korjaisi. Kivi on siis ajateltu 14 litraseen nanoon taskuravun kodiksi. Sitä silmälläpitäen tuossa on luolia ja kolosia aika paljon.

Ja pari kuvaa:
Liitteet
result_1.jpg
Kivetys tulevassa akvaariossaan sovitusmielessä. Eiköhän tuosta kalu tule.
result_1.jpg (131.05 KiB) Katsottu 7703 kertaa
result_2.jpg
Kivetys juuri hiekan seasta nostettuna ja onkalot putsattuna.
result_2.jpg (151.85 KiB) Katsottu 7703 kertaa
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 13 Kesä 2012 16:37

Tämähän on mielenkiintoinen juttu.
Kun tekele on kovetettu, olisin kiinnostunut kuulemaan myös sen kestävyydestä. Jos pamauttaa esim 3-4cm paksun laatan keskelle vasaralla niin halkeaako se. Oma arvio riittää... En nyt kuitenkaan pyydä että heti menet oman kivesi vasaralla rikkomaan :D
Indonesiassa viljeltyä, ihmisolennon tekemää kiveä olen pilkkonut jonkun kerran ja se vaatii talttaa / leveää talttaruuvaria sekä kovia vasaran iskuja hajotakseen.
Tämä ihan vain ajatellen pidemmälle ajalle kiven kestävyyttä.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja arska77 » 13 Kesä 2012 21:00

+10 vuotta kyseisten laastien kanssa päivittäin tekemisissä ja uskallan sanoa että nuo nykyajan kevytrakenteiset saneerauslaastit on todella haurasta ja heikkoa kuivuttuaan. sitä en osaa sanoa että mitä tekee korallihiekan lisääminen ja jatkuva veden alla oleminen laastille, mutta kuivassa tilassa kuivatettu laastimöykky on kuin kovettunutta vaahtoa ja sitä on tosi helppo työstää esim. perus puukolla. ja jos pelkkää laastia kuivuttuaan hieman kostuttaa niin muuttuu pintakerroksessa aika nopeasti tahmeaksi ja hauraaksi. mutta peukut pystyyn että korallihiekka ja jatkuva veden kanssa tekemisissä oleminen muuttaa sen kestävyyttä. jotkin uudenaikaiset saneerauslaastit kovettuvat jatkuvassa vesikontaktissa aivan käsittämättömän kovaksi, mutta kokemusten perusteella edellämainittu ei ole ollut mitään tosi kovaa. mielenkiinnolla seuraillaan.
arska77
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04 Maalis 2012 20:50
Paikkakunta: jyväskylä

Re: Nanokivikokeilu sementistä ja korallihiekasta.

ViestiKirjoittaja Frye » 13 Kesä 2012 21:27

Hyvää infoa Arska! Ens satsia varten taidan piipahtaa kahville ja keskustella aiheesta sementti/saneerauslaasti + kovettuminen =) Mulla menis heittämällä 20+ vuotta hankkia sama tietämys. Mutta sen verran lupaavalta tosiaan vaikuttaa että seuraava kokeilu on jossakin vaiheessa tulossa. Sitä suunnitellessa...
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Seuraava

Paluu D.I.Y

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron