Xenia valtaa altaan.

Yleistä keskustelua eliöstöstä.

Xenia valtaa altaan.

ViestiKirjoittaja nikonu78 » 30 Elo 2015 13:08

Tuo rikkaruoho villiintyy aina vaan pahemmin. Nyt järkeviä keinoja tarvitaan millä hallita kyseisen riesan leviämistä. Kaikkea on mahdotonta saada pois altaasta koska xeniaa on lähes joka kivessä. Keinoina olisi dippailla pienempiä päällä olevia kiviä xenian kohdalta kiehuvaan veteen ja hankkia Pyramidiperhokala popsimaan xeniaa. Mitä muita konsteja olisi? Koitin haulla ja nettikin on väärällään kaikkea kalkkivesi ruiskutuksista lähtien. Nyt hyvät neuvot on tarpeen.
nikonu78
 
Viestit: 5
Liittynyt: 10 Kesä 2015 05:27

Re: Xenia valtaa altaan.

ViestiKirjoittaja SKMake » 30 Elo 2015 21:32

Itse otin pieniä ryppäitä pois siten, että lekkasin ensin tyvestä poikki ja kalkkitahnalla voitelu sen päälle mitä kiveen jäi. Poistelin pieniä määriä kerrallaan ja ihan OK tuloksia sain mielestäni aikaan. Sanovat, että pelkkä leikkely tai harventaminen yms. vain villitsee kasvua. Tein kaikki harvennukset suoraan altaassa poistamatta kiviä.
60 Litraa merivettä 07/2012 - 07/2015.
SKMake
 
Viestit: 278
Liittynyt: 12 Elo 2012 19:42
Paikkakunta: New York

Re: Xenia valtaa altaan.

ViestiKirjoittaja nikonu78 » 31 Elo 2015 04:18

Mistä tuota kalkkitahnaa voi ostaa vai teitkö itse jotenkin?
nikonu78
 
Viestit: 5
Liittynyt: 10 Kesä 2015 05:27

Re: Xenia valtaa altaan.

ViestiKirjoittaja SKMake » 02 Syys 2015 13:36

Tahnaa voi tehdä itse sekoittamalla kalsiumhydroksidijauhetta ja hieman vettä. Lopputulos pitäisi olla sellaista hammastahnan tapaista.

En ole varma voiko valmista tahnaa ostaa kaupasta, mutta esim. Grotech Aiptasia X on pullossa litkua, joka muuttuu kivasti hieman paksummaksi käytettäessä. Ei siitä ihan tahnaa tule, mutta paksumpaa.

Näistä kahdesta ostaisin kalsiumhydroksidijauhetta, siitä saat tahnat ja voi tehdä kivasti kalkkivettä. Hintakin on aika kohdillaan.
60 Litraa merivettä 07/2012 - 07/2015.
SKMake
 
Viestit: 278
Liittynyt: 12 Elo 2012 19:42
Paikkakunta: New York

Re: Xenia valtaa altaan.

ViestiKirjoittaja nikonu78 » 02 Syys 2015 18:13

Joo kalsiumhydroksidijauhetta mulla löytyykin. Mistään vaan ei tahtonut löytyä ohjeita tahnan tekemiseen. Kiitos :)
nikonu78
 
Viestit: 5
Liittynyt: 10 Kesä 2015 05:27

Re: Xenia valtaa altaan.

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 23 Syys 2015 19:18

RedSean Aiptasia-X on huomattavasti turvallisempi käyttää kuin hydroksidi. Toimintaperiaatekin on toki erilainen eikä ongelmia myrkytyksistä tai vesiarvo vaikutuksista tule sen kanssa.
Aiptasiaan tehosi hyvin ja vielä pitäisi testaa mitä tuollaiset rikkaruohokorallit siitä tykkää.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo


Paluu Kalat ja selkärangattomat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron