Tuomarilan puolitonni

Täällä voit kertoa allasprojektisi etenemisestä.

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Teemu Salonen » 04 Kesä 2014 20:56

Tuomarilan puolitonnin väliaikakuulumisia.

Vakuutusyhtiöt riitelee edelleen keskenään kuka korvaa ton alkuperäsen rikkoutuneen pytyn. Joten sen osalta ei mitään uutta. Maanantaina saadaan vihdoin ja viimein asunnon remontti valmiiksi ja mööpelit omille paikoilleen. Selvisi, ettei koko lattiaa vaihdeta vaan meidän suostumuksella irrotetut lattiamaton palat korvataan lähinnä saman värisellä. Sopii oikein hyvin kun koko kämpän remontti ei olis voinu vähempää kiinnostaa. Toi rikkinäinen pytty saa tönöttää siinä, missä se tönöttää nyttekin.

Altaaseen hankitut elävät kivet on asustaneet kalakaverin hellässä huomassa sadan litran pytyssä (siis pirun ahtaasti) saunan ylälauteella. Nyt kun seiso lattiaremppa ei toteudu pääsin tänään hakemaan kivet takaisin kotiin. Nyt niillä on vähän enemmän tilaa hengittää. Vanhan tonnisen 250l:n ala-allas tuli niiden uudeksi väliaikaiskodiksi.
Kalakaverit on kyllä ihme velmu. Tän vajaan kolmen kuukauden hoidon aikana kiviin oli ilmaantunu kolme sellasta kynnen kokosta fungian alkua. Lisäksi siellä kasvo komea keltainen sieni. Saas nähdä, miten se selviää ku sienethän ei sais olla ilman kanssa tekemisissä. Myös edelleen tunnistamaton korallilaji joka bongattiin jo sillon ku kivet meillä ekaa kertaa oli on kasvanu komeasti.

Nyt on taas syyhy päällä. Mahtaako sitä malttaa ens yönä nukkuakkaan ku kykin pers pystyssä (akvaario on makkarin lattialla) fikkarin kanssa kiven koloja kytäten...
Teemu Salonen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 11 Syys 2011 13:36

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Teemu Salonen » 06 Kesä 2014 17:15

Mä jäin tossa tänään miettimään tulevan altaan vedenkiertoa. Streamien kanssa oon tähän asti pärjänny, mutta nyt allas tulee sijoitetaan niin, että ainostaan sen pääty on seinään päin. Allas on ikäänkuin tilanjakaja. Tälläiseen systeemiin tollasten isompien streamien lisääminen ei oikein houkuta ja varsinkin kun oon saanu vähän käsitystä ettei laadukkaita streameja tällä hetkellä ole kunnolla edes markkinoilla...
Siispä, alkoi tuol closed loop kiinnostamaan vähän enemmän. Varsinkin kun kanssaharrastajan kanssa tuli siitä muutama sananen vaihdettua tänään linnassa. Hänellä itsellään on on systeemi käytössä. Jäi vaan kysymättä se pumpun tehokkuus. Streamien kanssahan puhutaan 20-40xh altaan tilavuus, mutta kuulostaa aika hurjalta laittaa vastaavantehoinen kiertovesipumppu... Eli millaista laskukaavaa looppaajat on käyttäneet pumppujen tehojen suunnitteluun?
Teemu Salonen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 11 Syys 2011 13:36

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Teemu Salonen » 09 Heinä 2014 13:40

Tuomarilan puolitonni kerää edelleen pölyä keskellä olohuoneen lattiaa. Tänään projekti nytkähti eteenpäin kun toisen liikkeen edustaja kävi tilannetta katsomassa ja päädyttiin siihen tulokseen että halvin ratkaisu on rakentaa kokonaan uusi allas.
Teemu Salonen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 11 Syys 2011 13:36

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Dnoob » 09 Heinä 2014 14:28

Oliko sen vesivahingon aiheuttaneen altaan silikonit rikki vai miksi tuilee halvemmaksi ostaa kokonaan uusi allas? :shock:
Käyttöohjeet on nössöjä varten. Ei tiedolla, Ei taidolla vaan Tuurilla! Keskinkertaista harrastamista ja ekokatastrofeja pitkän kaavan mukaan..
Dnoob
*Purskulaattori*
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 14 Elo 2011 19:48

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Teemu Salonen » 09 Heinä 2014 14:56

Silikonit ja lasit on ehjät. Altaan pohjaan on liimattu lastulevy(??!!??) ja joku/jotkut läpiviennit alkoi neljän päivän käytön jälkeen vuotamaan kastellen suojaamattoman lastulevyn. Kaikkihan meistä tiedetään mitä lastulevylle tapahtuu ku se saa nestettä sisäänsä... Lastulevy on liimattu tiukasti kiinni lasiin ja altaan alareunaa kiertävään leveään muovilistaan. Luulin, että merkkiakvaarion ostamalla ei tälläsiä ongelmia olis, mut väärässä olin. Taas. Halvalla ei saa hyvää.
Teemu Salonen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 11 Syys 2011 13:36

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Dnoob » 09 Heinä 2014 14:59

Mutta eikö läpivientien korjaaminen auta asiaa? Lastulevynhän saa varmaan aineilla ja voimalla irti :)
Käyttöohjeet on nössöjä varten. Ei tiedolla, Ei taidolla vaan Tuurilla! Keskinkertaista harrastamista ja ekokatastrofeja pitkän kaavan mukaan..
Dnoob
*Purskulaattori*
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 14 Elo 2011 19:48

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Teemu Salonen » 09 Heinä 2014 15:28

Meikäläisellä itellä on peukalo keskellä kämmentä eikä edes mahdollisuuksia lähteä moista urakkaa tekemään. Vieraalle jos siitä maksaisin, oltaisiin nopeasti samoissa summissa kun uuden altaan kanssa. Tehtaallakin oltiin sitä mieltä, että levy on todella tiukasti kiinni.
Teemu Salonen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 11 Syys 2011 13:36

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 09 Heinä 2014 16:19

Kuka sitten lie käynyt tekemässä tuon arvion, mutta uskoisin että sen pohjalevyn irroittaminen tulee halvemmaksi kuin uuden altaan.
Vaikka ammattimies velottaisi siitä 100€ tunnilta niin aika monta tuntia saa puuhastella, että menee yli 500 litrasen , ylivuodollisen merialtaan hinnan.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Dnoob » 09 Heinä 2014 16:27

Samaa tässä hämmästelin :shock:
Käyttöohjeet on nössöjä varten. Ei tiedolla, Ei taidolla vaan Tuurilla! Keskinkertaista harrastamista ja ekokatastrofeja pitkän kaavan mukaan..
Dnoob
*Purskulaattori*
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 14 Elo 2011 19:48

Re: Tuomarilan puolitonni

ViestiKirjoittaja Teemu Salonen » 09 Heinä 2014 16:37

Toinen mielipide on tullut tehtaalta ja toinen tänään meillä käyneellä akvaarioalan pitkäaikaselta ammattilaiselta.
Teemu Salonen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 11 Syys 2011 13:36

EdellinenSeuraava

Paluu Allasprojektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 11 vierailijaa

cron