Lillyn pikkuriutta/kalaario

Täällä voit kertoa allasprojektisi etenemisestä.

Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 19 Tammi 2015 20:35

10 vuotta on merenpohjaa tutkittu ihan luonnossa ja 8 vuotta haaveiltu omasta pikku merestä. Nyt sitten vihdoin toive toteutui. Sanottakoon että aluksi homma tuntui niin pirun monimutkaiselta, kun yhtä varmaa tieto tai mielipidettä tuskin on olemassa mitä tulee merivesialtaan pyörittämiseen. Sitten päätin lukea merivesi oppaan 1980 luvulta ja vaikka osa oppaan tiedosta onkin jo aikoja sitten vanhentunutta, silti se selkeytti mun ajatuksia. Merivesiallas ei välttämättä tarvitse kaikkia hienoimpia laitteita toimiakseen, kun altaan biologinen toiminta on tasapainossa. Tietenkin mitä enemmän allasta kuormitetaan sitä enemmän tulee tarvetta erilaisille apuvälineille.

Ideana oli nyt aluksi pyörittää allasta enemmän ja vähemmän low tec tyylisesti. Aluksi pidän vain lähinnä elävän kiven mukana tullutta eliöstöä, ehkä jotain pehmeitä koralleja ja kaloja. Altaan teknologiaa päivittelen hiljalleen sitä mukaa kun alkaa tekemään mieli kivikoralleja tai muita vähän vaativampia asukkeja.

Kuva

Valaistuksena tällä hetkellä 2 x 18 w valasinkansi jossa valkoset ja siniset putket, lisäksi valkoset ledit. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa hankkiutua valasinkannesta eroon ja ostaa ihan roikkuva ledilamppu. Vedenkierrätys tällä hetkellä Hydor pico 600l/h ja lähipäivinä tulossa OEM VP-101 Stream 3000 l/ h, lisäksi suodatin aktiivihiilellä 1000l/h. Ja lämmitin tietenkin. Altaan laseissa on naarmuja enemmän kun laki sallii, joten varmaan jossain harmaassa tulevaisuudessa ostan uuden altaankin :roll:
80% kamoista tilasin Saksasta ja sanottakoon että kaiken kaikkiaan koko projektiin on uponnut nyt ehkä hieman alle 300e (sis elävät kivet, vesitestis, valot, ihan kaikki siis..)

Altaan elämää on kiva seurailla ja olen yrittänyt parhaani mukaan tunnistaa altaan pikkueliöitä (huonolla menestyksellä tosin).

Kuva
Megalomma sp.
Kuva
Ilmeisesti toinen putkimato ja tuntematon punainen putkilo.
Kuva
Tuntematon mato. En ole oikeen saanut selvää mikä tuo on ja pitäisikö se nyppiä pois akvaariosta vai antaa olla.

Lisäksi olen pongannut kolme pikkurapua; kaksi pikkusaksista ja yksi isompi saksinen ja karvajalkainen. Lisäksi joku vaalea vuokko/koralli joka hieman puun muotoinen "paksuilla oksilla" ja vetäytyy aina välillä putkeensa ja tulee taas esille. :P Tässä vasta opetellaan. Kuvien laatu on mitä on :D
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Suklaamonni » 19 Tammi 2015 21:47

Alimmassa kuvassa näyttäisi olevan bristleworm, eli aika yleinen asukki elävissä kivissä. Ei kannata poistaa.
Tuolta muuten löytyy hyvä lista erilaisista elävän kiven mukana tulevistä ölliäisistä
http://www.chucksaddiction.com/hitchhikers.html

Ai niin, tervetuloa harrastuksen pariin :)
Suklaamonni
 
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Joulu 2012 21:52
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 20 Tammi 2015 17:44

Kiitos :) Olipas hyvä sivusto, pitää vielä tutkia tarkemmin.
Eilen illalla valojen sammuttua bongasin vielä kuvassa vähän huonosti näkyvän kotilon, luulisin että on Turbo kun on nuo kuviot ja kuori on tuollainen röpelöinen.

Kuva

Ja myös toisen samanlaisen madon, väriltään hieman punertavanpi kuin kaverinsa

Kuva

Olen tässä jo monta vuotta yrittänyt saada myös omia vanhempiani innostumaan merivesiakvaariosta. Heidän asunnollaan virossa on on ilmeisesti edellisellä omistajalla ollut olohuoneessa iso akvaario kun seinään on liitetty sekä veden tuloputki että veden poistoputki. Tällä hetkellä sillä seinämällä on tylsä korituoli systeemi (peittämässä seinässä olevia hanoja ja poistoputkia) ja olen yrittänyt kuvailla kuinka upeasti iso akvaario siihen sopisi. Toistaiseksi aika on aina ollut suurin estävä tekiä, mutta nyt kun ne on eläkkeellä olen yrittänyt ottaa asian uudelleen esille sillä akvaarion pito voisi olla minun isän kaltaiselle henkilölle sopivaa tekemistä :mrgreen: (saa näpertää laitteiden kanssa). Toistaiseksi on ehdotukseen kommentoinut hankkimalla akvaarioon hain, vanhojen aikojen muistoksi. Aikoinaan kun ollaan muutama yhteentörmäys käyty haiden kanssa. :lol:
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Nemo-78 » 20 Tammi 2015 19:04

Tervetuloa tämän hienon ja kiehtovan harrastuksen pariin :) !
Akvarismi on vaarallista; se vie kaiken ajan, tuhlaa viimeisetkin pennoseni ja vaatii aina lisää...
Nemo-78
 
Viestit: 400
Liittynyt: 06 Tammi 2013 15:54
Paikkakunta: Jokioinen

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 20 Tammi 2015 20:27

Kiitos kiitos :)

Mahtaako kukaan tunnistaa mikä kaveri kyseisessä kuvassa on. Huono kuva koska on hyvin pieni ja vaalea. Tuollaiset nystyräiset "tentaakkelit" ja välillä vetäytyy tuon putkeensa sisälle. On kuitenkin vaaleampi ja rakenteeltaan erilainen kun noi muut viuhkamadot eli tuskin on sellainen, mutta tuskin mikään korallikaan ?

Kuva
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Gorkki » 20 Tammi 2015 23:18

Kuvasta ei kyllä kovin tarkkaa erota, mikä siellä luuraa, mutta kyllä tuokin joltain viuhkamadolta mielestäni näyttää.
Gorkki
 
Viestit: 35
Liittynyt: 01 Syys 2011 21:07
Paikkakunta: Masku

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 21 Tammi 2015 16:33

Voihan se olla viuhkamatokin, kaikki kun on niin pirun pientä vielä.
Eilen illalla pongasin ainakin yhden Aiptasian, lisäksi jotain pieniä vuokkoja joista en ole ihan varma että onko aiptasiaa vai jotain muuta.
Väriltään siis valkoinen ja jalassa punaruskeaa väriä. Käsittääkseni jotkin aiptasiatkin voivat olla valkoisia ? Jonkin verran näyttää yön aikana liikkuneen paikasta toiseen.

Kuva

Tänään olen tutkinut eläimiä jotka voisi tuon aiptasian hävittää. Tankki saa vielä kuukauden päivät rauhassa kiertää mutta sen jälkeen suunnittelin ensimmäiseksi asukkaaksi viilakalaa. Ilmeisesti on aika rauhallinen asukas joten sen voisi sijoittaa ensimmäiseksi asukkaaksi. Englanniksi löytyi ainakin paljon hyviä kokemuksia vaikka se saattaa välillä nyppiä muitakin vuokkoja ja koralleja. Ainoastaan jäi mietityttämään se että kala kuitenkin kasvaa aika isoksi, niin mitenköhän se pärjää tällaisessa pienemmässä altaassa. Jenkkisivuilla minimi altaaksi oli ainakin laitettu se 30 gallonaa eli sen puolesta menisi tohon minunkin pyttyyn. Jotenkin se vaan on kerta kaikkiaan niin hauskan oloinen kala :D Muistuttaa vähän siankärsäkäärmettä joka asuu akvaarion alakertanaapurina :mrgreen:
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 22 Tammi 2015 19:56

Kuva

Uusi streami asennettu. Yritin asentaa sen puhaltamaan isoimpiin kivirykelmiin, ja heti lähti sontapilvi liikkeelle 3000 litran tuntivauhdilla. Streamia lähinnä oleva kivi piti menoa liian hurjana ja hyppäsi pois paikoiltaan, joten sitä oli hieman pakko siirtää. Toivottavasti viuhkamadot ei tykkää pahaa. Pico pumpun otin pois, eiköhän 4000 l vedenkiertoa riitä.
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Aurum » 22 Tammi 2015 20:32

Mulla on ollut viilakala (Acreichthys tomentosus) lokakuusta 2013 lähtien altaassa, eikä se kovin isoksi ole kasvanut. Tällä hetkellä n. 6cm pitkä, joko se on pienikokoinen yksilö tai sitte kasvaa todella hitaasti. On rauhallinen eikä kiusaa ketään. On myöskin oppinut, että akvaristin tarjoama ruoka on helpompaa syötävää, kuin lasiruusujen popsiminen altaasta :|
Minkä kokoinen sun allas on?
Aurum
 
Viestit: 195
Liittynyt: 24 Tammi 2013 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 22 Tammi 2015 21:10

Lueskelin kanssa että ainakaan korvaavan ruuan hyväksyminen ei ole niillä hankalaa ;) Luulin että kasvavat isoiksikin kun jossain luki että koko aikuisena 7-12 senttiä.
115 litraa tuo allas on :)
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Seuraava

Paluu Allasprojektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron