Lillyn pikkuriutta/kalaario

Täällä voit kertoa allasprojektisi etenemisestä.

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Suklaamonni » 28 Tammi 2015 13:02

Veikkaisin, että kuorenvaihto kyseessä. Muutamia kertoja itsekin hätkähtänyt kun "raato" lojuu altaan pohjalla vaikka hyvin tiennyt että vaihtoja tapahtuu. Toinen hupaisa tilanne kävi kun ostin pari O. clarkiita ja seuraavana aamuna kun vilkaisin altaaseen, niin pienempi lojui altaan pohjalla hengettömän näköisenä. Hetken aikaa jo surkuttelin, että miten siltä oli henki yöllä voinut lähteä kun illalla oli vielä ihan pirteä. Mutta yhtäkkiä kala ponnahti pohjalta liikkeelle ja oli kuin ei mitään. Oli vain altaan pohjalla nukkumassa :) En enää muistanut että vuokkokalat saattavat nukkua missä sattuu
Suklaamonni
 
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Joulu 2012 21:52
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Chindira » 29 Tammi 2015 11:18

^ Mä koin saman järkytyksen ocellaristen kanssa kun saapuivat. Ekana yönä niitä taskulampulla tiirasin ja kauhistuin, että nyt ne on kuolleet molemmat! :o Makasivat pohjalla kyljellään ja virran mukana menivät. Valoista häikäistyneinä kuitenkin heräsivät närkästyneenä ja menivät kivikasaan jatkamaan torkkujaan. :lol:
Chindira
 
Viestit: 39
Liittynyt: 03 Helmi 2013 13:29
Paikkakunta: Turku

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 31 Tammi 2015 16:07

Toden totta se kuoren vaihto vain olikin, ja nyt on yksi entistä ehompi karvavalkainen taskutapu. :D

Piilevä invaasio katosi kahdessa yössä. Yhtä nopeasti kuin siis alkoikin. Nyt on ruskea levä, muutamaa kohtaa lukuunottamatta, lähes kadonnut ja vihreää levää paljastunut sieltä alta. Joku olin yön aikana nälissää napostellut kalkkilevää, ilmeisesti koska ruskea buffetti hävisi.

Kivitornin päällimmäisen kiven reunalta pongattu kolme levymäistä ehkäpä korallia tai mitälie. Kunnon kuvaa en saa, koska kasvavat vielä ainoan piileväpilven keskellä. Ovat kuitenkin väriltään rusken/tummanvihreitä ja niissä on kaikissa valkoinen reunus ja "jalka". Alla hienosti havannoiva paint kuva...

Mietin että voiskoha toi olla montiporaa, kun häpeäkseni voin myöntää etten ole vielä sen kummemmin perehtynyt koralleihin tai niiden hoitoon.
Liitteet
montipora.png
montipora.png (31.43 KiB) Katsottu 7262 kertaa
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 31 Tammi 2015 17:02

Oh my. Altaan ison vuokko on ottanut hatkat :o Se sai alunperin jäädä koska mielestäni se ei ollut aiptasiaa, nyt se on kadonnut kivenkolostaan.
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Gorkki » 01 Helmi 2015 03:05

Hieno kuva, mutta en kyllä tuon perusteella vielä lähtisi korallin tunnistamista tekemään :D. Mutta tuon piirrroksen perusteella ei se Montiporalta näytä. Montiporaa on tikkumaista ja levymäistä ja kaikkia siltä väliltä, mutta vastaan ei kyllä ole tuollaisia sienimäisiä vielä tullut, jolla olisi jalka ja lakki. Tunnistamisen aloittamiseksi kannattaa testata, onko se levy kovaa kuin kivi vaiko pehmeätä? Näkyykö levyssä pieniä polyyppeja taikka pieniä reikiä?

Pelkän piirroksen perusteella voisin veikata Sarcophtyton sp:tä. Tosin se on pehmytkoralli, ja jos se levy on kovaa niin silloin kyseessä ei sarco ole.
Gorkki
 
Viestit: 35
Liittynyt: 01 Syys 2011 21:07
Paikkakunta: Masku

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Lilly » 01 Helmi 2015 09:55

Hahha kuva 10/10 :D Mun taiteilijan sielu ei ihan onnistunut tallentamaan näkymää. Eivät siis ole ihan noin sienimäisiä, vaan lähtevät tuosta kivestä aika jyrkästi ja niillä on vain pieni "tukijalka".
Fikkarin avulla sain just ja just kuvan missä näkyy tuo kolmen kopla levän seasta.

Kuva

ja sinivalon alla

Kuva

Tosiaan mun diagnoosi perustuu lähinnä kuvien selailuun. Googlailin hakusanalla "fluoresoiva koralli" ja sain kuvan mikä mun mielestä näyttää ihan samalta, ja jotenkin päättelin että vois olla montiporaa: https://orphek.com/led/wp-content/uploads/2013/07/montipora-green-before.jpg

Tää on taas tätä :lol: No viimeistään aika näyttää jos hengissä selviää.
Lilly
 
Viestit: 29
Liittynyt: 19 Tammi 2015 15:04
Paikkakunta: Turenki

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Gorkki » 02 Helmi 2015 00:45

Joo, vaikea kyllä noistakaan kuvista sanoa, mitä se on. Mutta ei se montiporakaan poissuljettu vaihtiehto ole. Jos se kivikoralllia on, niin montipora on sieltä kestävämmästä päästä, joten sillä saattaa olla jotain mahiksia selvitä altaan käynnistyksestä.
Gorkki
 
Viestit: 35
Liittynyt: 01 Syys 2011 21:07
Paikkakunta: Masku

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Aquanautti » 02 Helmi 2015 16:04

Väittäisin tuota leväksi madollisesti: Lithophyllum stictaeforme, Peyssonnelia tai joku vastaava :?:
Aqua-web pingu
Aquanautti
 
Viestit: 60
Liittynyt: 01 Syys 2011 15:28
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Gorkki » 02 Helmi 2015 17:18

Joo kyllä mäkin sitä noiden kuvien perusteella ehkä leväksi veikkaisin, mutta vaikea sanoa sen tarkemmin sanoa, kun ei ole tarkempaa kuvaa. Rakenteen perusteella selviäisi lisää, eli miltä tuo tuntuu. Onko kovaa, pehmeätä, limaista ja niin edelleen.
Gorkki
 
Viestit: 35
Liittynyt: 01 Syys 2011 21:07
Paikkakunta: Masku

Re: Lillyn pikkuriutta/kalaario

ViestiKirjoittaja Aqualung » 02 Helmi 2015 19:05

Tai sitten ihan kalkkilevää. Sitäkin kun on monen muotoista.
140x70x55 (+ muutama elintoimintojen ylläpitoon kytketty allas) ja 125x40x45
Aqualung
 
Viestit: 579
Liittynyt: 01 Syys 2011 15:11
Paikkakunta: Lieto

EdellinenSeuraava

Paluu Allasprojektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 16 vierailijaa

cron