Sivu 1/47

Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 20:44
Kirjoittaja Nemo-78
Kylläpä oli vaikeaa keksiä sopivaa otsikkoa tälle!
Tässä kuitenkin pieni esittelyn tapainen itsestäni :). Olen kovin eläimelliseen arkeeni kaivannut jo pitkään tuota merivesiakvaariota ja vihdoinkin sen aika koitti. Kotiamme elävöittää kissojen ja koirien lisäksi 360l makeaa akvaariovettä ja salainen ja kaikkein pitkäaikaisin unelmani koki täyttymyksen... Pitkäaikainen haaveeni siis toteutui ja tulin hankkineeksi itselleni Seran 130 litraisen merivesiakvaarion ja elävää kiveä allas sai sisäänsä viimeviikon lauantaina. Eihän tuo allas mitenkään kovin kehuttava laitteistoineen ole mutta pärjää sillä jotenkin. Jonkinmoinen tuunaaminen lienee edessä kuitenkin.

Altaassa on nyt noin 12kg elävääkiveä ja vähän lisää taidan hankkia kun allas näyttää jääneen aika vajaaksi.
Jahka allas on aikansa saanut kypsyä, olen suunnitellut sinne joitakin pehmytkoralleja, äyriäisiä ja kenties joku pieni kalakin sopii joukkoon. Nyt vaan ihmetellään, odotellaan ja pällistellään altaan ihmeitä yötämyöten :).
Tunnustan olevani melko saamaton ja arka kun pitäisi tehdä "rohkeita ja isoja päätöksiä", siksi saan olla aika ylpeä itsestäni kun uskalsin polkaista tämän harrastuksen käyntiin :mrgreen: !

Niin ja kuviakin kyllä laitan tänne jahka keksin miten niitä tänne saa liitettyä...

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 21:03
Kirjoittaja SKMake
Siitä se lähtee. Jos päätät lisätä kiviä niin laita nyt heti alkuun niin kypsyy kaikki samaan syssyyn. Myöhemmin lisättävä kivi aina vähän heilauttaa tasapainoa. Mitä pienempi tankki, sen suuremmat on vaikutukset. Tosin voihan kivet curettaa vaikka ämpärissä.

Itse pidän henk.koht. scapesta, jossa on se tilan tuntu. On hyvä myös muistaa, että ajan kanssa sinne kertyy korallien mukana kaikenlaista kiven palasta ja murikkaa.

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 22:07
Kirjoittaja Nemo-78
Niimpä, tästä se todellakin lähtee, ihan lapasesta varmaankin :mrgreen: !
Tarkoitus on lisätä kiveä nyt ihan viikon sisään, juuri tuo kypsytyksen vuoksi jo tässä vaiheessa.

Sivistäisittekö tietämätöntä, voiko altaaseen tulla elävän kiven mukana tulla liftareina meritähtiä?
Luulen bonganneeni altaasta pari sellaista, kahta eri sorttia...

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 22:19
Kirjoittaja Vilma06
Voi toki! Meilläkin näyttäytyy välillä pienen pieni valkoinen käärmemeritähti :) Täältä on hyvä etsiä tunnistusapua liftareille: http://www.chucksaddiction.com/hitchhikers.html

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 22:33
Kirjoittaja Nemo-78
Kiitos :D ! Ei siis muuta kuin tutkimaan.
Tuo toinen on mustavalkoinen, pitkäraajainen, noin 2€:n kolikon kokoinen ja niitä on 2-3kpl. Toinen taas on tumman sininen tai tumman turkoosi väriltään eikä tällä ole pitkiä raajoja vaan tämä on enemmän semmoinen yhtenäinen, vähän tähtimäinen olento, näitä altaassa on 4-8kpl ja kooltaan ovat vain 4-6mm.

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 22:36
Kirjoittaja Rapide
Jälkimmäiset on Asterinoja, tapa ne! Tapa ne kaikki!! :twisted:

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 22:39
Kirjoittaja Nemo-78
Asterinoja? Miksi ne pitää tappaa? Ovatko jotain tuholaisia vai?

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 23:08
Kirjoittaja Rapide
No, joillakin ne on. Meillä niitä ei ole juurikaan enään näkynyt... Joku ne on syönyt pois.
Kyllä niitä aika yleisesti pidetään tuholaisina, jos nyt noin voi sanoa...

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2013 23:11
Kirjoittaja Nemo-78
Eli aikomus on hankkia tuonne jossain vaiheessa jotain pehmytkoralleja ja jotain alkuja siellä näyttäisi olevat nyt jo niin voivatko nämä asterinat olla näille uhkana? Rapuja mulla altaassa on, liftareina tulleita, mahtavatko ne syödä näitä asterinoja?

Re: Nemo-78:n pieni merivesiakvaario

ViestiLähetetty: 01 Helmi 2013 09:49
Kirjoittaja ilari
Tämä menee nyt hiukan sivuun aiheesta, mutta ovatko nuo asterinat oikeasti pahasta? Pääosin harmittomiksi olin ymmärtänyt... Minkälaisia kokemuksia niistä siis harrastajilla on?