Pieni riuttakuutio

Täällä voit kertoa allasprojektisi etenemisestä.

Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Aurum » 12 Maalis 2013 20:18

Tätä foorumia (ja myös aqua-webiä) olen lukenut viimevuoden heinäkuusta lähtien suurella mielenkiinnolla. On ollut todella antoisaa seurata erilaisten riuttaprojektien etenemistä, ja kaikki täältäkin saatu informaatio on varmasti vaikuttanut oman projektini muotoutumiseen, joten kiitos kaikille kirjoittelijoille.

Taustaa

Akvaarioita minulla on ollut viimeksi 90-luvun lopulla, parhaimmillaan oli 3 makeanveden allasta + poikas/kudetusakvaario. Jonkin asteista kalojenviljelyä tuli harrastettua. Erilaiset lisääntymistavat tulivat tutuiksi (mm. kirjoahvenet, labyrinttikalat, tetrat, hammaskarpit), ja kalanpoikasia tuli vietyä liikkeeseen asti myyntiin usemman kerran.
Ennen akvaarioista luopumista (opiskelemaan lähtö) harkitisin silloin jo meriakvaarion perustamista. Akvaariomaailma-lehdessä oli ollut juttua ”uudesta” tavasta ylläpitää riutta-akvaariota vaahdottimen ja elävänkiven avulla, mahdollistaen mm. elävien korallien pitämisen akvaariossa. Tätä ennen olin lukenut 80-luvulla ilmestynyttä kirjallisuutta, jossa riutta-akvaario esiteltiin hyvin steriilinä ja ”kuolleena” elinympäristönä. Joten muutos oli suuri, ja tämä kiehtoi silloin, mutta riutan perustaminen jäi kuitenkin toteuttamatta.

Viime kesänä akvaarion hankinta palasi taas mieleeni, ja aloin miettiä millainen allas olisi mielenkiintoinen. Ehkä jokin biotooppi allas, Malawi, Tanganjika... Ei oikein perus "seurala" kiinostanut.
Sitten välähti, merivesiakvaario!
Päätin alkaa selvittää, että onko tapahtunut radikaaleja muutoksi sitten 90-luvun lopun(eläväkivi+skimmeri) riutta-akvaarion pidossa. Hakukoneen kautta päädyin merivesiportaaliin, josta päädyin aqua-web-foorumeille, ja sieltä tänne merivesi.fi-sivuille.
Ensitöiksi luin Jukka Majurin perustamisoppaan, edelleekin varmaan paras suomenkielinen merivesiopas, ja senjälkeen alkoi oman altaan suunnittelu.

Nettikauppojen valikoimien selailua, erilaisten riutta-akvaario sivustojen ja keskustelufoorumeiden lukemisen jälkeen päädyin AIO (all in one) altaisiin. Monissa tosin tuntui olevan jotain puutteita/vajavaisuutta tekniikassa, mutta Red Sea 130D vaikutti hyvältä tosin se alkoi nopeasti tuntua liian pieneltä ja vaihtui sitten Red Sea Max250-malliin.

Halusin kuitenkin lisää tietoa ja ihan kirjojen muodossa, joten tuli tilattua booky.fi kaupasta pari edullista perusopasta ja koralli-kirja. Samoja asioita tuli siis luettua useammasta lähteestä, ja oma varmuus siitä, että pystyn riutta-akvaariota ylläpitämään kasvoi.

Myös altaaseen haluttujen eliöiden suhteen tapahtui muutoksia (aluksi oli keltavälskäri, pari nemoa+vuokko ja jotain parvikaloja) piti saada pinsettikala ja moorish idol yms. vaikeita kaloja, ja totesin tarvitsevani ala-altaallisen systeemin+refugiumin ehdottomasti! Halutun altaan koko kasvoi lopulta 540 l (150*60*60cm), se on maksimi kaikkein sopivimmalle sijoituspaikalle. (Tosin tuli mitattua toi olohuoneen pisin seinä... Siihen mahtuis 395 cm pitkä allas, mutta se pitäis rakentaa paikallaan!) Totesin, että projektista ei tule ihan halpa, joten aloitus siirtyy ehkä vuoden päähän.

No edelleen jatkoin kalalajeihin tutustumista, ja ihastuin Stonogobiops nematodes -tokkoon. Aloin suunnitella toista allasta ja ajatukset palasivat takaisin pieniin valmispaketteihin. Akvaariokuume alkoi myös olla niin sietämätön, että päätin perustaa kaksi akvaariota: ensin pieni kuutio ja sitten myöhemmin se isompi. Näin pääsisin harrastuksen alkuun siedettävässä ajassa, kun kuitenkin oli jo puolivuotta kerätty tietoa ja luettu foorumeja.

Tuli ostettua Scott W. Michaelsin Reef Aquarium fishes: 500+ essential-to-know species (suosittelen kaikille, varsinkin aloittelijoille), ja tämän opuksen jälkeen alkoi haluttujen kalojen määrä kasvaa nopeasti. Pieneen altaaseen sopivia lajeja on runsaasti joten ajatus siitä että, ei pieneen altaaseen saa mitään kivaa on syytä hylätä.

Ylipäätään se että olen päätynyt kahteen projektiin tarkoittaa, että voin aloittaa ilman paineita pienellä, eikä tarvitse tyytyä minkäänlaiseen kompromissiin lajien suhteen. Pienessä altaassa pienet kalat pääsevät paremmin esille, suuressa ne piiloutuisivat kivikasoihin ja jäisivät suurempien kalojen varjoon.

Suunnitelmien toteutus

Jonkinasteisen pohdinnan jälkeen päädyin sera marin Biotop LED Cube 130 -altaaseen(130l/34US gal.). Tähän siksi, että siinä on led valot (oletettavasti jonkinverran tehokkaammat kuin vanhemman version loiteputket) ja tehokkaampi vaahdotin. Halusin oikeasti käyttökelpoisen altaa, jota ei ihan heti tarvisi alkaa tuunaamaan.

Allas on tilattu saksalaisesta verkkokaupasta helmikuussa, ja toivottavasti saapuu maaliskuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä odottelu tuntuu tosi tuskalliselta, kun valinnan sain vihdoin tehtyä pitkän pohdinnan jälkeen, olisin halunnut myös toteutuksen sujuvan nopeammin.

Toisesta kaupasta (aquaristic.net) tuli myös tilattua tarvikkeita mm. pvc-osia tukirakenteiden tekoon, riuttasuolaa, vesitestejä ja streami. Olivat vihdoin lähettäneet tämän tilauksen, lähes kolmen viikon odottelun jälkeen! Ei ihan toteudu toi luvattu 4-6 päivän odotus, jos jotain tuotetta ei juuri satu olemaan varastossa. Myöskin noi tilaamani Salifertin testit olisin saanut akvaarioon.fi kaupasta samaan hintaan tai edullisemmin! Tästä jälkimmäisestä tilasin aikaisemmin refraktometrin, ja se saapui parissa päivässä. Joten kyllä jatkossa mun rahat menee suomalaiseen kauppaan, jos sieltä vaan saan sen halutun tuotteen.

No allasta odotellessa on hyvä laatia kala- ja korallilistoja ja etsiä lisää tietoa.

Korallien puolesta toivon, että valomäärä (12 x 2 W white, 6 x 2 W actinic blue) riittää LPS koralleille. Haluttuja ovat mm. Acanthastrea lordhowensis, Euphyllia glabrescens ja Scolymia autralis.

Kaloiksi ajattelin siis paletti- ja keltavälskäriä, jotain mureenaa ja 4 clarkii vuokkokalaa & haddonia... Nehän menee tossa hetken kun ovat aluksi pieniä... No Ei siis todellakaan! Välskäripoliisit voi rauhoittua!

Kalastolista onkin sitten todella pitkä, eikä näitä kaikkia ole tarkoitus hankkia. Lista mielenkiintoisista kaloista tod.näk. vielä pitenee, kunhan saan koko kalakirjan luettua.

Stonogobiops nematodes
Stonogobiops xanthorhinica
Gramma loreto
Trimma cana
Trimma halovenum
Gobiodon okinawae
Priolepis nocturna
Priolepis aureoviridis
Discordipinna griessingeri
Amblyeleotris randalli
Apogon cyanosoma
Apogon margaritophorus
Pseudanthias ventralis
Chromis retrofasciata
Centropyge colini
Centropyge multicolor
Centropyge aurantia
Centropyge abei
Paracentropyge multifasciata
Paracheilinus mccoskeri
Paracheilinus carpenteri
Nemateleotris magnifica
Nemateleotris decora
Nemateleotris helfrichi

Noihin pieniin herttuoihin ihastuin jossain vaiheessa, joten niitä listalle päätyi useita, mutta niitä tuskin altaaseen tulee. Joku lajeista taisi myös olla niin syvältä merestä, että viihtyy viileämmässä, kuin useimmat riuttakalat. Tällä hetkellä ajatukset kulkevat sellaista rataa, että todennäköisesti tulee tokko painotteinen allas.

Halutuimmat juuri nyt:
S. nematodes
N. helfrichi
P. nocturna
D. griessingeri
T. cana
G. okinawae

Osaa kaloista tulisi mahdollisesti pari, osaa vain 1 etteivät tappele. Kalojen koot vaihtelevat 2,5-6cm välillä (1”-2,5”) Kalojen määrä voi tuntua suurelta, mutta kannattaa huomioida niiden koko (ja tämähän on vasta suunnittelua).
Kalojen kokomitoissa olen päättänyt luottaa fisbase.org tietoihin, koska eri lajeille ilmoitetu koot vaihtelevat eri lähteissä suuresti, samoin kuin suositeltu minimi altaan koko. Eikä se suositus altaan koko välttämättä kerro varsinaisesta tilan tarpeesta, vaan joskus taustalla voi olla lajin hankala ruokkiminen, ja tästä johtuen ajatellaan kalan löytävän paremmin ruokaa isosta altaasta omatoimisesti. Yritän tässä käyttää sitä omaa harkintaa ja myös altaan muoto rajoittaa kalojen kokoa.


Tuli todella pitkä viesti, mutta halusin selvittää omien ajatusten kulkua ja tiedonhankinnan vaikutusta suunnitelmien muuttumiseen. Eli kaikille innostuneille suosittelen aluksi niitä jäitä hattuun ja riuttakirjallisuuden lukemista, ja miettimään mitä oikeasti sinne altaaseensa haluaa. 8-)
Aurum
 
Viestit: 195
Liittynyt: 24 Tammi 2013 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Aurum » 12 Maalis 2013 20:22

Altaan olen ajatellut käynnistää kuivalla kivellä ja pienellä määrällä elävää kiveä. Pohjalle elävää hiekkaa (sitä ei tarvi huuhdella!) ja lisäksi jotain bakteerivalmistetta.

Ensimmäinen kysymys koskee hiekan laatua ja määrää. Millaisesta hiekasta Stonogobiops nematodes pitää?
Hiekkaa pitäisi olla myös riittävän paksu kerros (vähintään 6cm). Kuinka paljon (kg) sitä hiekkaa tarvis? Pohjan pinta-ala on n.50x50cm, ja ehkä puolet peittyy kivirakennelmien alle.

Riittääkö 9kg säkki vai tarvinko enemmän?

hiekka1
hiekka2
Aurum
 
Viestit: 195
Liittynyt: 24 Tammi 2013 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja VilleK » 12 Maalis 2013 20:50

Mulla tuli 60*40 pohjaan tuosta yhdestä säkistä hienohkoa noin 3-4cm kerros joten veikkaisin että tarvitset pari pussia.
VilleK
 
Viestit: 51
Liittynyt: 04 Loka 2012 06:50
Paikkakunta: Vantaa

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Aurum » 15 Maalis 2013 13:44

Tänään saapui tarvikkeita. Saksasta mm. pvc-osia, streami ja vesitestejä. Lahdesta (akvaarioon.fi) tuli hiekkaa ja kiveä. Pakko kehua nopeaa toimitusta, kun tilaus oli tehty ke iltana ja kamat tuotiin jo pe klo 12.30!
Tossa Red Sea Coral Pro-suolassa on 57 eri kivennäisainetta ja esim. Tropic Marin Pro-Reefissä on 70... Mitäköhän tosta puuttuu ja jäänkö mä kaipaamaan niitä :?
Liitteet
tavaraa.jpg
riuttakamaa
tavaraa.jpg (71.55 KiB) Katsottu 11177 kertaa
Aurum
 
Viestit: 195
Liittynyt: 24 Tammi 2013 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Samigo » 15 Maalis 2013 17:01

En usko, että jäät kaipaamaan mitään traceja/hivenaineita tuolla(kaan) suolalla. TM:ia olen käyttänyt myös ja sitä on vähän arvosteltu magnesiumtason nopeasta alenemisesta. En oikein tiedä miten toisesta suolasta voi Mg laskea nopeammin kuin toisesta ja lähtötasot kuitenkin on suurinpiirtein samat. Kuitenkin myös minä jouduin lisäilemään magnesiumia enemmän TM:n kanssa kuin tuon Red Sean. Ehkäpä se liittyy biologiseen käytettävyyteen eli Mg on sidottu eri yhdisteeseen tai se on eri tavalla kompleksoituneena tms...
540 l (150x60x60); käynnistetty 1.4.2013.
Samigo
 
Viestit: 92
Liittynyt: 17 Marras 2011 18:17
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Aurum » 22 Maalis 2013 15:40

Vihdoin tuli Valenta-Aquaristik.de viestiä, että ovat saaneet Seran LED kuutiota varastoon ja lähettävät tilaukseni tänään. Sähköpostiohjelma meinas ajaa mut hulluuden partaalle, kun yritin lähettää vastauksia liikkeestä tulleisiin maileihin... Kaikista tuli "undelivered message" maili takas,ja luulin etten saa lähetettyä sinne mitään, ja varmaan peruvat mun tilauksen, mutta ilmeisesti joku viesti meni perille asti :?
Nyt sitten odottelen että tulis viesti jossa kertoisivat oikeasti lähettäneensä sen mun tilauksen ja mielellään jonkun seurantakoodin kera...
Aurum
 
Viestit: 195
Liittynyt: 24 Tammi 2013 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Aurum » 28 Maalis 2013 19:01

Jee! Se on täällä tänään! Nimittäin mun akvaario! :D
Kokoilen juuri alustakaappia, ja tohon ohjeeseen (A4 kaaviokuva osien sijoittelusta) verrattuna IKEAn ohjeet on ihanan yksityiskohtaisia ja helppoja. Piti aluksi keksiä et miten päin nää osat menee ja mistä tän kokoilun aloittas, mutta onhan tässä ilta aikaa...
Aurum
 
Viestit: 195
Liittynyt: 24 Tammi 2013 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Nemo-78 » 28 Maalis 2013 19:15

Hienoa :D ! Jännityksellä odotan kuvia tuosta komistuksesta! Mitä se kokonaisuudessaan maksoi, jalustoineen kaikkineen?
Akvarismi on vaarallista; se vie kaiken ajan, tuhlaa viimeisetkin pennoseni ja vaatii aina lisää...
Nemo-78
 
Viestit: 400
Liittynyt: 06 Tammi 2013 15:54
Paikkakunta: Jokioinen

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 28 Maalis 2013 22:07

Siitä se starttaa. Tervetuloa harrasteluun mukaan.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Pieni riuttakuutio

ViestiKirjoittaja Aurum » 29 Maalis 2013 09:09

Ei menny kaikki niinkuin Strömsössä altaan pystytyksessä.
Kun sain altaan aseteltua paikoilleen ja täytettyä vedellä, aloin sitten etsimään vaakaa, että voisin punnita sen tarvittavan suolamäärän. Eihän sitä tietenkään löytynyt, olen kai heittänyt pois viimemuutossa, joten piti vain alkaa arvioimaan: n. 1/5 osa suolaämpäristä altaaseen (pienissä osissa). Seuraavaksi sitten mittailin refraktometrillä suolapitoisuutta ja lisäsin suolaa useita kertoja.
Elävääkiveä olin hakenut pari lohkaretta Akvaariolinnasta, ja laitoin ne vain altaan pohajalle, kun olin saanut suolapitoisuuden siedettäväksi. Toisesta poistin ensin ison aptasian ruuvimeisseliä ja vasaraa käyttäen, tietysti samalla irtosi isompi pala kiveä kuin oli tarkoitus. Pari pientä aptasiaa näkyi aamulla kivessä, joten ne pitää repiä vielä irti.
Kivirakennelmia alan kokoamaan tänään. PVC-putkesta, kulma- ja T-paloista tein illalla tukikehikon, johon asettelen kuivaa kiveä. En viitsinyt alkaa porailemaan reikiä kiviin klo 00.30 yöllä...
Ainakin pari rapua tuli kivien mukana, näistä huonohkot kuvat.
rapu2.jpg
vaalea
rapu2.jpg (56.7 KiB) Katsottu 10948 kertaa

rapu1.jpg
tummanharmaa
rapu1.jpg (103.96 KiB) Katsottu 10948 kertaa


Kokonaisuuden hinta muodostui seuraavasti: allas 485e, alusta 80e ja toimitus 140e, eli yht. 705e
Tähän sitten kaikki muut tarvikkeet, suola, eläväkivi jne., niin mulla on menny yhteensä ehkä n. 1300e
Aurum
 
Viestit: 195
Liittynyt: 24 Tammi 2013 19:08
Paikkakunta: Helsinki

Seuraava

Paluu Allasprojektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 20 vierailijaa

cron