Alapääallas

Täällä voit kertoa allasprojektisi etenemisestä.

Alapääallas

ViestiKirjoittaja JariR » 26 Huhti 2013 22:21

Noniin, ehkä ajankohtaista aloittaa oman allasprojektin päivittäminen.

Kyseessä on bauttiarallaa 250l Kalakaveri-X-mörkötehdas (145 X 35 X 50), johon on tarkoitus istuttaa suolaisissa viihtyvää. Koska nättiin lasialtaaseen ei viitsi nyrhiä reikiä, olen päätynyt ylä-ala-altaalliseen refutteliin, johon raaskii jotain harjoitusporauksia tehdä. Samalla alapääaltaaseen tuleville korjantteleille ja muille asukeille (ainakin parille aivoturso-naaraalle) saadaan eväs ehjänä perille.

Projekti on lähtenyt liikkeelle altaalle tulevan jalustan kehikon tekemisestä, joka onnistui Puukeskuksen suosiollisella avustuksella. Oma hieno suunnitelma heitettiin Puukeskuksen palvelutiskin poikien avustuksella roskiin, ja kehikosta tuli paljon yksinkertaisempi ja vahvempi. Vanhan ruuvinvääntimen tilalle löytyi toisesta kaupasta uusi kahden Akun (Like a Bosch) tehdas, joka kyllä säästä monelta ärräpäältä.

Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus kaapata mukaan jotain design-laminaattia jolla ITE-hökötyksen voisi verhoilla, ja kenties jotain Fengshui:in sopivaa listaa laminaatin kylkeen. Alustavasti laitteistoksi on
mietitty paria Maxspect LED-valoa, Tunzen RO-laitetta ja hiljaista nostopumppua, NAC sarjaa Bubble Magusta, lämmitintä ja muuta mukavaa. Koska töitä ei voi tuoda kotiin, aquascapeksi jotain DNA kaksoiskierteeseen tahi isoihin aivoituksiin liittyvää suunnitelmissa, eli täysin luonnollinen ilmiasu. Saamme jatkossa nähdä miten muovi taipuu...

Jalusta.jpg
Jalusta.jpg (53.08 KiB) Katsottu 2222 kertaa
JariR
 
Viestit: 20
Liittynyt: 10 Huhti 2013 22:03

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja JariR » 01 Touko 2013 21:48

Alapääallas on nyt löytänyt tiensä jalustan päälle, ja päätin suorittaa päällystyksen laminaatin sijaan Tikkurilan tuotteilla maalatulla koivuvanerilla. Nyt tässä paneloinnin maalauksen kuivuessa ja tekniikkaa miettiessä päätin kääntyä palstan asiantuntijoiden puoleen. Kun kyseessä on yläaltaallinen versio josta vesi valuu ala-altaaseen, kuuluisiko tuolla yläaltaassa nyt sitten olla jonkinlainen durso?

Eli alustavissa suunnitelmissa on tehdä läpivienti kuvassa näkyvään yläaltaaseen. Yläaltaan puolelle tarkoituksena oli laittaa tekniikka yhteen osaa, keskelle refu, ja lähimpänä kuvassa olevaan seinään reikä, johon ajatelmissa oli laittaa 90-asteen kulma josta putki ala-altaaseen. Mitenkähän tällaisessa yläaltaallisessa versiossa kannattaisi menetellä? Perinteinen dursohan ilmeisesti sisältää ns.standpipen, jossa pieni reikä jonka kokoa voi säädellä. Ajaisiko tässä tapauksessa yläaltaan sisäpuolelle läpivientiin tuleva 90-asteen kulma saman asian, eli vähentäisi hörppimistä, vai menisikö homma reisille jos kyseessä ei ole tuollainen standpipversio? Reikiä suoraan tuohon 90-kulmaan on kuitenkin ilmeisesti turha viritellä?
Liitteet
Ylaallas.jpg
Yläallas
Ylaallas.jpg (25.17 KiB) Katsottu 2132 kertaa
JariR
 
Viestit: 20
Liittynyt: 10 Huhti 2013 22:03

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja Rapide » 02 Touko 2013 05:19

Tai sitten teet sen reiän sille korkeudelle, että vedenpinta on suunnilleen sen reiän puolivälin kohdalla, etkä laita siihen mitään muuta kuin läpiviennin.
Tuollainen paljaana oleva putkisto pitää kyllä väkisinkin ääntä, se on varma... Ellet sitten vuoraa sitä vaikka sopivalla Armaflexilla. Armaflexia voi myös maalata, jos se musta väri ei miellytä...

Durso tekee (mielestäni) helposti ilmalukon putkistoon, ja mitä enemmän siellä on mutkia putkessa, sitä suurempi riski...
Jos teet vain yhden läpiviennin, eikä altaaseen tule varalle mitään tyhjennyskeinoa, niin välttäisin ylimääräisiä mutkia ja kulmia.
Rapide
 

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja JariR » 02 Touko 2013 05:54

Rapide kirjoitti:Tai sitten teet sen reiän sille korkeudelle, että vedenpinta on suunnilleen sen reiän puolivälin kohdalla, etkä laita siihen mitään muuta kuin läpiviennin.
Tuollainen paljaana oleva putkisto pitää kyllä väkisinkin ääntä, se on varma... Ellet sitten vuoraa sitä vaikka sopivalla Armaflexilla. Armaflexia voi myös maalata, jos se musta väri ei miellytä...

Durso tekee (mielestäni) helposti ilmalukon putkistoon, ja mitä enemmän siellä on mutkia putkessa, sitä suurempi riski...
Jos teet vain yhden läpiviennin, eikä altaaseen tule varalle mitään tyhjennyskeinoa, niin välttäisin ylimääräisiä mutkia ja kulmia.


Kiitoksia neuvoista. Tuo avoin versio oli suunnitelmissa, mutta mahdollisen ääniongelman takia myös tuo 90 kulma oli yksi vaihtoehto. Ja olin myös suht. varma siitä että jotain ongelmaa tulee jos tuossa ei ole sitä normaalia systeemiä. Käsittääkseni ne reiät nimenomaan auttaa tasaamaan sitä putkessa olevan vesimassan vakautta ja vähentää sen ilmalukon riskiä. Eli tuossa nykyisessä versiossa vesi vaan hyllyisi ylös ja alas, pahimmassa tapauksessa takaisin ylöspäin ja ei valuisi ollenkaan alas. Varmin tietysti olisi tehdä toinen varaläpivienti tuohon yläaltaan pidempään seinään pikkaisen varsinaista ylemmäksi. Hyvä vinkki tuo armaflex, pitääpä ottaa selvää. Tosin voipi olla että sieltä putken sisältä se korina kuitenkin sitten kuuluisi.

Jos nyt kuitenkin kokeilisi tehdä tuon durson, tuohon pitäisi varmaan hommata vielä joku T-kappale yläaltaan puolelle, johon sitten joku korkki, johon tuon reiän voisi tehdä. Miltäs tuollainen kuullostaisi?
JariR
 
Viestit: 20
Liittynyt: 10 Huhti 2013 22:03

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja Rapide » 02 Touko 2013 06:00

Mulla on durso jossa säädettävä ilmareikä. Samalla tavalla se ilmalukko tulee siitä huolimatta :|
Jos täysin äänetöntä haluaa, niin tuollainen paljaana oleva systeemi tuskin sitä tulee olemaan. Aina sitä hörppimistä ja kurlausta kuuluu jostakin...
Rapide
 

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja JariR » 02 Touko 2013 06:07

Mulle pieni ääni on ihan ok, mitään lukkoja en halua :)
JariR
 
Viestit: 20
Liittynyt: 10 Huhti 2013 22:03

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja omppu » 02 Touko 2013 14:00

Jos haluat välttää lukot täydellä varmuudella niin älä vie yläaltaasta alas tulevaa putkea pääaltaan vedenpinnan ala-puolelle, tällöin tuskin tulee mitään ilmalukkoa koskaan ikinä(putkessa oleva ilma väistää helposti puskevaa vettä jos sen tiellä ei ole toista vesipatsasta).

Toki tällöin tulee enemmän ääntä koska vesi lorisee alastullessaan pääaltaan vedenpintaa vasten...voit vaikka tehdä pienen sadettimen siihen putken päähän niin saat kivan vesisade-edektin seuraksi kun mietit joskus, että miksi ikinä aloitit tämän harrastuksen ;)
omppu
 
Viestit: 35
Liittynyt: 13 Elo 2012 18:08
Paikkakunta: Töölö

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja JariR » 02 Touko 2013 14:21

Voisihan siihen yläaltaaseen tosiaan tehdä vain sen läpiviennin, tulisi sitten nätti vesiputous samalla.
JariR
 
Viestit: 20
Liittynyt: 10 Huhti 2013 22:03

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 02 Touko 2013 19:27

Tämä ei nyt auta sinua putkistosuunnitelmissa, mutta tämän allasprojektin otsikointi on kyllä uniikki :D
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Alapääallas

ViestiKirjoittaja omppu » 02 Touko 2013 20:22

Huh onneksi joku kehtas sanoa ton ääneen... :D
omppu
 
Viestit: 35
Liittynyt: 13 Elo 2012 18:08
Paikkakunta: Töölö

Seuraava

Paluu Allasprojektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron