Nimetön riutta

Täällä voit kertoa allasprojektisi etenemisestä.

Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Suklaamonni » 09 Syys 2013 21:27

Noin 9kk sitten käynnistelin ensimmäisen merialtaan (Alkuliemi) ja jo silloin mietin, että kaatuuko homma ja saan aikaan vain Kuolleen Meren vaiko lähteekö homma lapasesta. Nyt kolmatta allasta käynnistettäessä voinee todeta, että lapasesta lähtö on lähempänä kuin ensimmäinen vaihtoehto :)

Muutaman viikkoa sitten ostin käytetyn allassetin täälläkin aktiivisena olleelta harrastajalta ja pikkuhiljaa hankin tarvittavia osasia altaaseen. Altaan koko on 170*60*52, eli n. 530L. Tämän lisäksi ala-altaassa on tilaa n. 150L. Tällä hetkellä hommattuna on uudet Ledit, 2kpl 120W Maxpect Razoria, jotka ensivaikutelmaltaan vaikuttavat varsin hyviltä vaikka testausta on tehty vasta tyhjän altaan päällä :) Putkisto on tulossa postissa lähipäivinä ja kun sen saan kyhättyä kuntoon alkanee altaan täyttö. Vanhan altaan sisältö siirtyy tähän uuteen altaaseen ja sen lisäksi toivottavasti paljon uutta. Jo etukäteen on tullut sopivaa kalastoa ja muuta eliöstöä tutkailtua ja hieman jo turhauttaa kun löytyy jotakin hienoa ja sitten se ei sovi muun eliöstön joukkoon. No, tähän tasapainoiluun on onneksi jo tottunut, mutta harmittaa se silti kun kaikki eivät vain voi tulla nätisti toimeen keskenään...

Tässä pari aloituskuvaa altaasta ja valoista. Projekti päivittyy sitä tahtia kun altaassa jotakin tapahtuu. Ja jossakin vaiheessa pitäisi kai nimikin projektille keksiä
Liitteet
8541.jpg
Valot
8541.jpg (120.81 KiB) Katsottu 9112 kertaa
8540.jpg
Allas
8540.jpg (102 KiB) Katsottu 9112 kertaa
Suklaamonni
 
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Joulu 2012 21:52
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Suklaamonni » 09 Syys 2013 21:31

Ledien tukiranka on hieman järeän näköinen, mutta päädyin silti tuollaiseen ratkaisuun, koska en halunnut valoja kattoon ripustaa. Razoreihin olisi saatvilla ne yhdistävä connector -setti sekä valojen mukana tulevat jalustat, mutta niillä valot saa max 153cm tankkiin, joten jokin muu ratkaisu piti kehitellä. Onneksi Maxpectilta löytyy aika hyvin omien tarpeiden mukaan modattava rakennesetti Mazarra valaisimiin. Näihin rakenteisiin saa myös Razorit kytkettyä kätevästi.
Suklaamonni
 
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Joulu 2012 21:52
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 10 Syys 2013 20:07

Aika näppärän näköinen tuo valaisinteline. Katsoin ensin että olet auton kattotelineen ottanu käyttöön :D
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Suklaamonni » 10 Syys 2013 21:50

Tosiaan, kattotelineestä olis saattanut saada hyvän telineen :)
Suklaamonni
 
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Joulu 2012 21:52
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Suklaamonni » 18 Syys 2013 14:27

Toiseen päähän allasta olisi tarkoitus kasata pilari kuivasta kivestä. Nettikaupoista tuollaisia pilareita saisi ostettua valmiinakin, mutta jos sellaisen kasaan itse niin mitä ainetta suosittelisitte käytettävän palojen liimaamiseen? Fragien paikalleenliimaamiseen on olemassa hyvä aineita, mutta niiden kanssa hommasta tulee melkoisen kallista, joten olisiko tähän jokin edullisempi vaihtoehto olemassa? Mieluiten liimaisin osat paikoilleen, koska sopivaa porauskalustoa ei ole käytettävissä, jotta saisin ne pvc-runkoon kiinni...

Tarkoitus olisi kasata jotakin tämänkaltaista http://reefbuilders.com/files/2009/01/reef-pillar.gif
Suklaamonni
 
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Joulu 2012 21:52
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Mika » 18 Syys 2013 18:56

Reef scape foam on varmaankin paras ratkaisu tälläisessä tilanteessa.
Mika
 
Viestit: 217
Liittynyt: 02 Syys 2011 07:36

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Suklaamonni » 19 Syys 2013 08:05

Kiitos! Tuo on varmasti juurikin sellaista mitä etsin!
Suklaamonni
 
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Joulu 2012 21:52
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Rapide » 19 Syys 2013 08:31

Itse käyttäisin ihan Portland sementtiä, jota saa rautakaupasta. Tai sitten Reef cement- massaa, jota tais saada saksalaisista netrikaupoista. Sam siitä jossain kirjoitti, kun kyselin...
Rapide
 

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja Sam Salonen » 19 Syys 2013 11:40

Rapide kirjoitti:Itse käyttäisin ihan Portland sementtiä, jota saa rautakaupasta. Tai sitten Reef cement- massaa, jota tais saada saksalaisista netrikaupoista. Sam siitä jossain kirjoitti, kun kyselin...

Aqua Zement: http://www.aquafair.de/product_info.php ... cts_id/224
Reef Foam: http://www.aquafair.de/product_info.php ... ts_id/2234

Noilla aineilla, kuivakivellä ja leipälaatikonrangoilla rakentuu omat taustaseinät.
Sam Salonen
 
Viestit: 20
Liittynyt: 10 Tammi 2013 15:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nimetön riutta

ViestiKirjoittaja tounison » 19 Syys 2013 17:11

Sam Salonen kirjoitti:
Rapide kirjoitti:Itse käyttäisin ihan Portland sementtiä, jota saa rautakaupasta. Tai sitten Reef cement- massaa, jota tais saada saksalaisista netrikaupoista. Sam siitä jossain kirjoitti, kun kyselin...

Aqua Zement: http://www.aquafair.de/product_info.php ... cts_id/224
Reef Foam: http://www.aquafair.de/product_info.php ... ts_id/2234

Noilla aineilla, kuivakivellä ja leipälaatikonrangoilla rakentuu omat taustaseinät.


Voikos näitä käyttää veden alla, valmiissa akvaariossa?
tounison
 
Viestit: 83
Liittynyt: 25 Elo 2013 21:01
Paikkakunta: Lieto

Seuraava

Paluu Allasprojektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 6 vierailijaa

cron