Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

Sisältää kokemuksia suomalaisista liikkeistä, jotka palvelevat merivesiharrastajia.

Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja Akvaariolinna » 25 Helmi 2015 19:50

Liikkeemme on kokenut ison uudistuksen kalahallimme osalta. Remontin alta koko liike tila tyhjennettiin täysin, seinät sekä katto on uudistettu sisäpuolelta, lattiaan on lisätty lattiakaivoja sekä valettu lattian kaadot järkevimmiksi. Kalahallimme sähköt on uudistettu kestämään suurempaa kuormitusta sekä valaistus on nykyaikaistettu loisteputkista ledeihin, sekä myymälän että kaikkien tulevien myyntiakvaarioiden osalta. Koska tulemme jatkossa käsittelemään liikkeessämme yhä suurempaa vesimäärää niin makea- kuin merivesipuolella, liikkeen lattia on kaakeloitu ja saumattu tätä suurkulutusta varten. Myyntiakvaarioiden määrä tulee nousemaan yli 300 akvaarioon.

Liiketilan ilmanvaihtojärjestelmä on myös uusittu ja pystymme luomaan liiketilaan huomattavasti mukavamman huoneilman sekä varmistamaan sopivat lämpötilat niin asiakkaillemme kuin liikken kaloille.

Liikkeessä jo olleet, huonetta kiertävät akvaariot on asennettu paikoilleen ja niihin on tehty muutoksia. Akvaariot tullaan valaisemaan ledeillä ja huoltotöiden helpottamiseksi niihin on asennettu automaattinen vedenvaihtojärjestelmä. Näin takaamme, että vesi akvaarioissa pysyy laadukkaana suuret kalamäärät huomioiden. Akvaariot tulevat toimimaan omissa vesikierroissaan ja näin ollen normaalit karanteenitilanteet yksittäisissä altaissa ei tule vaikuttamaan laajemmin muihin liikkeemme altaisiin. Meripuolen allasmäärä tulee myös kasvamaan, erilaisille koralleille tulee omat altaat sekä elävällä kivelle oma. Meripuolen allasräkit tullaan erottamaan toisistaan, joten jatkossa saapunut , uusi lähetys ei tule katkaisemaan kalojen ostomahdollisuutta. Kaikkien akvaarioiden lämmitysjärjestelmä on uusittu ja suunniteltu toimivaksi kokonaisuus huomioiden.

Liikkeemme henkilökunta on remontin aikana tutustunut syvällisemmin oman maahantuojan tuotteisiin, ideoineet uusia toimintaperiaatteita laadun parantamiseksi, miettineet uusia tuotesarjoja valikoimiimme sekä käyneet myyntialan koulutuksessa.

Paljon on tehty ja yleissilmäys liikkeemme sisätiloista tulee olemaan huomattavasti siistimpi ja nykyaikaisempi. Onhan rakennus palvellut erilaisia vesielämästä kiinnostuneita henkilöitä yli 30 vuotta ja säilyttänyt sisällään valtavat määrät vettä sekä kosteutta.

Remontin aikana on tullut tasaiseen tahtiin kyselyitä liikkeen aukeamisesta ja kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä. Nyt remontti alkaa olemaan siinä vaiheessa, että voimme aloittaa pikkuhiljaa myyntityöt. Kaikki ei ole vielä valmista ja liiketila tulee olemaan vielä osittain rajattu käytöltä remontin jatkumisen vuoksi. Uudistustyöt jatkuvat myös liikkeemme toimisto- ja tarvikepuolen tiloihin.

Merivesiasiakkaat palvelemme elävien suhteen vielä suoramyyntiperiaatteella sillä meripuoli rajoittuu työnalla olevaan osioon. Otamme siis mielellämme tilauksia ja toiveita vastaan niin meri- kuin makeanveden elävien suhteen. Käytössänne on DeJong Marinen sekä Ruinemans Aquariumin valikoima, joihin voitte tutustua heidän omilla nettisivuillaan.

Ensimmäinen kala- ja kasvitilaus on kuitenkin tehty ja perusvalikoima tarvikkeista on tilattu. Koska joudumme alkuun pitämään tarvikevalikoimaamme suppeana, emme tee siitä kuitenkaan ongelmaa. Akvaariolinnan myymälän omistama tukkuliike sijaitsee aivan liikkeemme naapurirakennuksessa ja tukun valikoima on myös meidän asiakkaidemme käytössä. Jos kaipaamaasi tuotetta ei löydy liikkeestämme, saat sen noudettua tukkuvarastoltamme kuittia vastaan. Tukkuvarastomme henkilökunta pakkaa noutotuotteet sinulle kuitin mukaisesti.

Liikkeemme aukioloaika tulee painottumaan, ainakin alkuun, jo tutuksi tulleeseen loppuviikkoon.
TO - PE klo 10 - 18
LA klo 10 - 16

Sitten se, mitä monet ovat odottaneet Hymiö smile
Liikkeemme aukeaa torstaina 12.3.2015

TERVETULOA tutustumaan uudistuneeseen liikkeeseemme kahvikupin äärelle.

Muistathan seurailla uutisia myös facebookista https://www.facebook.com/pages/Akvaario ... 29?fref=ts
Akvaariolinna
 
Viestit: 11
Liittynyt: 12 Heinä 2012 15:13

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja Nemo-78 » 27 Helmi 2015 09:55

Hienoa! Tätä on jo odoteltu :) !
Akvarismi on vaarallista; se vie kaiken ajan, tuhlaa viimeisetkin pennoseni ja vaatii aina lisää...
Nemo-78
 
Viestit: 400
Liittynyt: 06 Tammi 2013 15:54
Paikkakunta: Jokioinen

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja Ramihu » 27 Helmi 2015 10:33

Mahtaakohan keskiviikkona olla ensimmäiset jonottamassa teltan kanssa? :) eikös näitä isoja tapahtumia aina jonotella teltassa...
Ramihu
 
Viestit: 126
Liittynyt: 15 Elo 2014 21:58
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja vexi » 27 Helmi 2015 14:06

Saisko täältäkin ensimmäiset asiakkaat ilmaisia ämpäreitä? :lol:
vexi
 
Viestit: 54
Liittynyt: 01 Touko 2013 19:09
Paikkakunta: Espoo

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 27 Helmi 2015 21:36

Tarjouksia on kyllä luvassa mm. merivesipaketteja ulosheittohintaan ;)
Muistakaa seurailla Facebook- sivuja ensi viikolla.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja Dnoob » 27 Helmi 2015 22:31

Kuullostaa hyvälle, onhan uudesta liikkeestä tulossa kuvakollaasia? :)
Käyttöohjeet on nössöjä varten. Ei tiedolla, Ei taidolla vaan Tuurilla! Keskinkertaista harrastamista ja ekokatastrofeja pitkän kaavan mukaan..
Dnoob
*Purskulaattori*
 
Viestit: 1186
Liittynyt: 14 Elo 2011 19:48

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 27 Helmi 2015 22:33

Eiköhän jossain vaiheessa siihenkin löydy aikaa.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja vexi » 07 Kesä 2015 13:26

Pariin kuukauteen en vieraillut liikkeessä, onkohan jo koralleja myynnissä? Onko mahdollista tilata halumiaan koralleja?
vexi
 
Viestit: 54
Liittynyt: 01 Touko 2013 19:09
Paikkakunta: Espoo

Re: Remonttiuutisia Akvaariolinnasta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 08 Kesä 2015 07:59

Korallialtaita ei vielä ole rakennettu ja kesän yli menee tilausperiaatteella aika pitkälle koko meripuolen osalta.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo


Paluu Kotimaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 7 vierailijaa

cron