Sivu 1/2

Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 20 Kesä 2012 14:56
Kirjoittaja Kalakaverit
Olen pyrkinyt altaani eläväisiä ruokkimaan monipuolisesti, mutta lajikirjo erilaisine ruokatottumuksineen ja tapoineen tuovat hieman haastetta hommaan. Kaupallisista valmisteista NLS 2mm rakeet leviävät jo liiakseenkin pitkin allasta, ja 3mm rakeet ovat osittain vielä liian isoja muutamalle lajille. Perushiutaleet ovat liian silppua näille "piraijoille" ja kalakaupoista saatavat peruspakasteruuatkin alkavat olemaan enemmän podien ja korallien ruokaa (mysis, artemia). Välskärit ovat kovin tykästyneet lihaisampaan ruokaan, mutta pääasiallisesti kasvissyöjinä tuntuu niiden vatsat olevan aina hieman "kuralla". Kyllä, tutkin myös kalojeni päästöt :P

Olen ruokkinut kaloja rakeiden lisäksi muilla pakasteherkuilla; erilaiset kalat, katkarapu, tiikerirapu, mustekala, simpukat. Pihdit vain taipuu kun kalat käyvät näitä repimässä, puhumattakaan altaassa olevasta seeprasimpusta jolle tämäntyyppinen ruoka on luonnonmukaista.

Olen aivan surkea kokki, mutta kokeilunhalua riitti tekaisemaan kaloilleni ihan oman pakasteruuan. Tuttu kauppias hoiti homman hienosti, ja tarjosi kohtuu hyvät eväät tähän hommaan.
Ruuassa on n. 50 / 50 suhteella kasvista ja kalaa/äyriäistä sekä vitamiinit. Raaka-aineina herne, pinaatti, parsakaali, porkkana, banaani, valkosipuli, spirulina-jauhe, krill-jauhe, katkarapu, turska, kampasimpukka sekä mustekala. Rakenne ruuassa on tarkoituksella jätetty kohtuu karkeaksi, mutta hienonnettu vielä tuosta kuvassa olevasta seoksesta.

Ruoka on jääkaapissa kylmettymässä ja siirtyy pakkaseen myöhemmin. Toivottavasti maistuisi, tuoksu oli aikas houkutteleva.
Kuvassa olevat kokonaiset simpukat ovat neiti Karvajalalle ja viini on kokille :D
Bon Apetit.

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 20 Kesä 2012 16:44
Kirjoittaja Rapide
Hahhahahaa! Tää on ehdottomasti päivän parhaus!
Aivan loistavaa! :lol:

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 20 Kesä 2012 18:46
Kirjoittaja Dnoob
Nehä syö paremmin ko meikäläinen :D

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 27 Kesä 2012 08:04
Kirjoittaja Kalakaverit
Ruokaa on nyt testailtu muutama päivä ja hyvin tuo näyttäisi maistuvan. En kyllä sitä epäillytkään etteikö maistuisi, mutta seuraavaan reseptiin tulee muutama muutos.
Kasviksia täytyy pehmentää vielä jonkin minuutin verran pidempään. Porkkana selkeästi pehmeempänä, sillä on muutenkin hieman huonosti sulavaa ruuansulatuskanavassa. Tästä selkeästi A. guttatus pitää (tai sitten se vaan syö mitä vaan). Päätestimaistaja Simppu syö vatsansa pulleaksi ja jää vielä kärkkymään lisää, vaikka aikaisemmin on painellut aika nopeasti luolaansa ruokaa sulattelemaan.

Ruuan rakenteesta tulee varmaan parempi pienen liivatteen lisäksen jälkeen. En tätä uskaltanut paljoa laittaa, mutta kasvipohjaisen sellaisen käyttö ei varmaan ole huono asia. Sitten vain hankkimaan järkevän kokoisia jääpalarasioita, joihin tuon saisi annospaloiksi laitettua.

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2012 17:28
Kirjoittaja Iipuli
Hieman ihmetytti tää resepti, mutta uteliaana "otin haasteen vastaan". Parsakaali ja jauheet jäi pois. Sekaan iskin tuota kuivattua levää, mikä muuten ei kelleen kelpaa. Vitamiini mitä kaapissa on, sattuu olemaan tm:n immuvit. Eli ruuasta tuli vihreää. :D
Lopputulos:sekoaminen altaassa. Kaikki kalat sinkoili hulluna eestaas ruuanmuusten perässä. Kauderniparikaan ei huomannut, että se "kolmas pyörä" oli vieressä murkinalla.
Varsin pätevä resepti siis. Kiitos ohjeesta! (ja kuin paljon halvempaa ja helpompaa tällä ruokkiminen onkaan!)

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 09 Heinä 2012 21:40
Kirjoittaja Kalakaverit
Ruoka kyllä maistuu, mutta seuraavaksi meinasin kokeilla tehdä hieman "kovempaa" kamaa.
Kuivuriin ja teen siitä lastuja, jotta pääsee nuo kalat kuluttamaan hampaitaan johonkin muuhun kuin altaan selkärangattomiin.

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 17 Heinä 2012 16:08
Kirjoittaja EmHoo
Mainiota! Olenkin miettinyt, että makean puolelta tuttu räk-mix varmaan toimisi merivedessäkin. En vain oikein ole osannut miettiä, mitä kaikkea siihen voisi laittaa. Tämä pitää laittaa työn alle, totta kai.

Räk-mixiä aikoinaan pakastin niin, että levitin ohuehkon kerroksen muoviselle, pakastimeen mahtuvalle leikkuulaudalle. Vetelin siihen veitsellä leikkuu-urat sopivan kokoisille paloille ja sitten leikkuulauta pakkaseen. Kun oli jäätynyt, taittelin palat irti ja pusiin.

M.

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 17 Heinä 2012 16:48
Kirjoittaja Kalakaverit
Juurikin näin. Tosiaan siitä ei kannata hirveän paksua levyä tehdä. Toinen vaihtoehto on annostella se muovisiin jääpalarasioihin.
Tänään teen "urchin cookie" - ruokaa. En siis käytä raaka-aineena merisiilejä vaan teen merisiileille ja muille s-rangattomille kasvissyöjille ruokaa. :D

Tämän jälkeen alkaakin kuivaruuan valmistus. Pakastin on jo riittävän täynnä.

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 18 Heinä 2012 20:55
Kirjoittaja Frye
Jaoin tuon Urchin cookie jutun omaan viestiketjuunsa. Helpottaa jatkossa sen etsimistä foorumilta. Mahtava lueskella näitä juttuja. Ehkä minäkin vielä jonakin päivänä saan aikaiseksi... Blenderikin on ollut talossa jo kohta vuoden :oops:

Re: Hyvä ruoka, parempi mieli

ViestiLähetetty: 06 Tammi 2013 15:57
Kirjoittaja Kalakaverit
Pakastin alkaa olemaan tyhjillään ja oli taas aika tehdä sinne hieman evästä, nyt hieman yksinkertaisemmista tarvikkeista ja ilman viiniä.
Viimekertainen ruoka oli tarkoitettu enemmänkin isosuisille ja kunnon hampaat omaaville pedoille. Nyt tein hienojakoisempaa ruokaa myös pienemmille kaloille. Koska blenderit ja sauvasekoittimet ovat vähän huono juttu tässä hommassa, tein löydön kirpparilta ja hankin lihamyllyn. Tällä saa hyvin jäisetkin ruoka-aineet pilkottua eikä kylmäketju pääse katkeamaan niin pahasti ruuantekovaiheessa.

Tällä kertaa myllytykseen meni banaani, kananmuna, porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia, seitiä, katkarapua, tonnikalaa ja mausteeksi valkosipulia, spirulina-jauhetta sekä vitamiinit.
Määrältään valmista ruokaa tuli reilu 800g.

Ruoka on hyytymässä nyt jääkaapissa ja illemmalla siirtyy pakkaseen. Huomenna katsotaan maistuuko se kaloille.