Ruokaa luonnosta

Asiaa kalojen ja selkärangattomien ruokinnasta.

Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Rapide » 27 Heinä 2012 10:59

Opiskeltuani hieman superfoodeista ja luonnonlääkkeistä omakohtaisiata syistä, juolahti mieleeni kokeilla myös kalojen ruokintaa tuoreilla luonnonantimilla. Suurin osa kokeilemistani kasveista ja elukoista löytyy aivan läheltä, jopa omasta pihasta. Tähän mennessä ainakin välskäreille ja kettukalalle on kelvanneet nokkosenlehdet, tuoreet nuoret voikukan lehdet ja kukinnot, ratamo (rautalehti), ketunleipä, persilja sekä ruusun terälehdet.

Kasvisten lisäksi on luonnosta pyydystetty menestyksekkäästi runsaasti isoja katkarapuja! Nämä ovat kelvanneet sellaisenaan ainakin Seeprasiipisimpulle ja Sinisäppikalalle. Myös muut ovat näitä mielellään ahmineet, mutta rostrum ja carapace (selkäpanssari) on pitänyt poistaa. Myös carapacen sisältö on maistunut, mutta tällöin on joko rostrumista pidetty kiinni ja kalat näykkineet itse, tai sisältö on puristettu ulos.
Myös erilaiset podit ja kalanpoikaset on kelvanneet koralleille ja vuokoille.

Viimeisimpänä kokeiluna keksin eilen tarjota puutarhassa runsaasti esiintyvää kotiloa.
Kuori murskaksi, liha pois ja nopea huuhtelu. Kalat menivät aivan pähkinöiksi tästä ranskalaisesta herkusta!

Seuraavaksi olisi tarkoitus koittaa marinoida kotiloita valkosipulissa ja kalaöljyssä!
Escargot valkosipulissa, kelpais isännällekkin :roll:

Lähiruokaa, sanoisin... Näillä voisi vaikka täyttää pakastinta talven varalle.
Varmasti on ravintoarvot kohdillaan!
Rapide
 

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 27 Heinä 2012 21:53

Noista kukkasista olenkin osan tiennyt, mutta että etana? Pihalta söpö limainen etana. :D Niitä kyllä pihalla olisi niin että rutina kuuluu jalan alla, mutta en osaa niistä tunnistaa mikä on turvallinen. Onko niitä edes vaarallisia etanoita? :roll: :D
Enkä kyllä raaski niitä tietentahtoen murskatakaan. Kuka mulle sitten aurinkoisen päivän ennustaa.

Huomasinpas tuossa kaloja ruokkiessa, että ei meinannut omatekemä pakasteruoka enää upota kaloille. Joko antamissani eläväisissä ruuissa oli niin paljon sulattelemista, että potevat pitkäaikaista ähkyä tai sitten nuo pääsi tuoreen, liikkuvaisen ruuan makuun liiankin hyvin. Joka tapauksessa, viikonloppuna haavi olalle ja ämpäri käteen.. on ruuanhakumatkan vuoro jälleen.
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja McW_ » 27 Heinä 2012 23:54

Täällä on seurattu kaiholla teidän ruoanhankintaa, ei taitaisi tuosta Jyväsjärven rannalta ihan yhtä komeita katkarapuja tarttua haaviin... :D Veikkaan lähinnä ruosteisia polkupyöriä ja ostoskärryjä :?
McW_
 
Viestit: 123
Liittynyt: 15 Elo 2011 12:56
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Galeos » 28 Heinä 2012 07:25

Sitten vielä hiukan torvisientä herttuoille... :)
Galeos
 
Viestit: 90
Liittynyt: 03 Joulu 2011 16:36
Paikkakunta: Vallis Gratiae

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 28 Heinä 2012 18:42

Meren herkkuja tuli haettua lisää tänään. Yritin nyt ottaa Elegans- ravuista hieman parempaa kuvaa, mutta ei ne oikein hetkeäkään paikalla pysy.
Päivä oli kuuma, tuuli oli tyyni, vedenpinta alhaalla ja näkyvyys loistava.
Liitteet
Kuuma päivä.jpg
Kuuma päivä.jpg (132.18 KiB) Katsottu 7953 kertaa
Näkyvyys.jpg
Näkyvyys.jpg (194.29 KiB) Katsottu 7953 kertaa
Rapu_1.JPG
Rapu_1.JPG (149.07 KiB) Katsottu 7953 kertaa
Säästöpakkaus.JPG
Säästöpakkaus.JPG (241.1 KiB) Katsottu 7953 kertaa
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 08 Syys 2012 16:24

Lisätäänpäs tänne muutama kuva, kun Itämeren tutkimuskurssilla tuli pyörähdettyä merten äärellä jälleen. Näyttäisi nuo lasikatkat lähteneen rannoilta johonkin, sillä niitä ei ole nyt hetkeen löytynyt. Podit ovat vetäytyneet kivien alle suojaan ja vedenpinta nousee, tuuli voimistuu, tulee kylmäkin.. :cry:

Pari levälajia menee mikroskoopattavaksi tarkempaa lajitunnistusta varten. Muuten löytyikin pääasiassa podia sekä siira-laji, joka tarkemmin pitäisi "kotitehtävänä" tunnistaa.

P.elegansistakin kuva, kun ei ole munat häiritsemässä.
Liitteet
Palaemon elegans.JPG
Palaemon elegans.JPG (143.89 KiB) Katsottu 7873 kertaa
Siira_kivellä.JPG
Siira_kivellä.JPG (200.31 KiB) Katsottu 7873 kertaa
Siira_2.JPG
Siira_2.JPG (151.12 KiB) Katsottu 7873 kertaa
Podi.JPG
Podi.JPG (143.78 KiB) Katsottu 7873 kertaa
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Jacke » 08 Syys 2012 16:27

Juu ei löytyny tänään katkoja... Kävin parissa paikassa Porvoossa haaveilemassa, mutta en saanut katkan katkaa... Olis tuo krotti kaivannu elävää sapuskaa.
Jacke
 
Viestit: 165
Liittynyt: 01 Syys 2011 22:55
Paikkakunta: Pornainen

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Rapide » 08 Syys 2012 17:06

Nuo P.eleganssit ei ole välttämättä vielä levittäytyneet Porvooseen asti :!:
Olisko tuo pieni Kilkki, tuossa kuvassa?
Rapide
 

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Rapide » 22 Huhti 2013 06:55

Kevään ensimmäinen pyyntiretki Inkoon saaristoon suoritettu.
Kovin oli laiha saalis, mutta jotain sinne ämpärinpohjalle jäi kyllä. Mysis ei ole vielä rantautunut, mutta 2 - 2,5 m syvyydestä tuli pientä saalista. Sen verran äyriäistä jäi haaviin, että sain vuokot ruokittua :?
Rapide
 

Re: Ruokaa luonnosta

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 22 Huhti 2013 07:19

Lumet sulaa ja jäät lähtee. Viikko sitten tyhjensin autosta pois kaikki kesän jäljiltä sinne jääneet pyyntihaavit ja purkit. Kohta ne saakin laittaa sinne takaisin :D
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Seuraava

Paluu Eliöstön ruokinta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron