Ilmastonmuutostalkoot

Muuta höpöttelyä ja jutustelua aiheesta ja aiheetta.

Re: Mikan ja Tiinan suolasoppa

ViestiKirjoittaja Mika » 03 Joulu 2012 19:38

Joo-o. Parempi varmaan että nimi poistettiin.

Minä en malta olla sanomatta "viimeistä sanaa" vaikka se tuskin sellaiseksi jääkään.
Ennen korjaavia toimia, siis silloin kun korallit olivat alanneet mätänemään, niin suolatasoja oli mitattu hydrometrillä joka pystyy mittaamaan arvoja 1.016-1.028 ja esittelyaltaassa kyseinen laite oli kopsahtanut pohjaan osoittamatta merkkejä ylös nousemisesta.
Samalla laitteella oli testin vuoksi mitattu myyntialtaiden suola ja siinä se näytti aivan oikeita arvoja.
Suolaa oli lisätty ennen fryen mukaan tuloa ainakin kaksi kiloa altaaseen. Ja tässä vaiheessa kalibroitu refraktometri siis on näyttänyt 1.021
Suolan lisääjänä en ollut minä eikä arska77.

En nyt "syytä ketään", mutta joku sössi ja se en ole minä, vaikka seuraukset olivatkin minulle tuntuvat (pääosin yksityisviesteissä).

Minusta tämä on hyvin selvä tapaus ja voin sanoa "I rest my case".

Jätän tämän jälkeen nämä foorumihöpinät vähemmälle ja varmasti en enää tarjoa kenellekkään apuani, eikä sitä varmaan kukaan enää haluakkaan kun maine meni :lol:
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Edit: turha provoilu poistettu.
Mika
 
Viestit: 217
Liittynyt: 02 Syys 2011 07:36

Re: Ilmastonmuutostalkoot

ViestiKirjoittaja Iipuli » 03 Joulu 2012 22:33

Joskus itse myös kuravettä saanut päälleni...
Se hyvä näissä hässäköinneissä on, että menee taas perspektiiviin asiat. Otetaan iisisti, hengitellään rauhallisesti, otetaan pari rauhoittavaa ja nauretaan asialle.
Ihan samalla tavalla voidaan syyttää kaverin parisuhteen tuhoamisesta, jos pyydät yhtenä lauantaina kaljalle.
Jokainen kuravettä niellyt miettii varmasti useamman kerran mitä kuulemiaan juttuja uskoo ja moni ei edes kuuntele enää niitä.
Meistä kaikista tulee parempia ihmisiä, joskin kantapään kautta. :P Mutta eikös olekin ihanaa? <3
Herneitä ja rakkautta! :mrgreen:
Iipuli
 
Viestit: 465
Liittynyt: 08 Kesä 2012 10:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Mikan ja Tiinan suolasoppa

ViestiKirjoittaja Frye » 04 Joulu 2012 10:40

Mika kirjoitti:Minä en malta olla sanomatta "viimeistä sanaa" vaikka se tuskin sellaiseksi jääkään.
Ennen korjaavia toimia, siis silloin kun korallit olivat alanneet mätänemään, niin suolatasoja oli mitattu hydrometrillä joka pystyy mittaamaan arvoja 1.016-1.028 ja esittelyaltaassa kyseinen laite oli kopsahtanut pohjaan osoittamatta merkkejä ylös nousemisesta.
Samalla laitteella oli testin vuoksi mitattu myyntialtaiden suola ja siinä se näytti aivan oikeita arvoja.
Suolaa oli lisätty ennen fryen mukaan tuloa ainakin kaksi kiloa altaaseen. Ja tässä vaiheessa kalibroitu refraktometri siis on näyttänyt 1.021
Suolan lisääjänä en ollut minä eikä arska77.

En nyt "syytä ketään", mutta joku sössi ja se en ole minä, vaikka seuraukset olivatkin minulle tuntuvat (pääosin yksityisviesteissä).

Minusta tämä on hyvin selvä tapaus ja voin sanoa "I rest my case".

Jätän tämän jälkeen nämä foorumihöpinät vähemmälle ja varmasti en enää tarjoa kenellekkään apuani, eikä sitä varmaan kukaan enää haluakkaan kun maine meni :lol:
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.


Nyt on meikäläisellä palanut aikaa asian selvittelyyn pikkusen liikaa ja oikeasti toivoin etei tähän tarvitsisi enää palata. Mutta asia nyt vaan ei ole noin mustavalkoinen kuin yllä annetaan ymmärtää. Ja en pysty katsomaan vierestä kun piirikunnan meriharrastajia parhaiten palvelevaa liikettä käytetään lyömäaseena. Virheitä tässä ketjussa on tapahtunut monia, ja Mikan ei ole mitään syytä heittäytyä marttyyriksi koska ajatus oli varmasti taustalla hyvä. Minkään sortin "jahdista" tai "kuraamisesta" ei myöskään ole kyse. Julkisen pelin avasit Mika itse. Sitä ennen ihmisille oli kehkeytynyt oma mielikuva siitä mitä oli tapahtunut. Nyt kun olen soitellut kaikki kenen nimet täällä on mainittu läpi + pari muuta niin oikeasti haluan lopettaa tästä asiasta keskustelun tähän.

Sen veran ylläolevaa kuitenkin oikaisen ihan vaan taas tuodakseni esille ainoastaan sen, että tämä ei ole näin yksioikoinen juttu kun mitä annetaan ymmärtää. Mittarin pohjaanpainuminen tapahtui n. viikko sitä kun allasta oli muokattu. Sitä ennen on jo sekä minulle että yhdelle toiselle ihmiselle soitettu, että mitä ensiavuksi kun ammoniakit ovat pilvissä ja tilanne näyttää pahalta. Tähän ohjeeksi on annettu vedenvaihdot.

Joka välissä, vaikka kuinka paha tilanne olikin niin liikkeen kommunikointi on ollut mun suuntaan ainakin todella asiallista ja pyrkimyksenä on ollut löytää ratkaisu tilanteeseen, ei syyllisiä. Toivottavasti tämä viesti menee tästä ketjusta läpi. Ja ei, en ole liikkeen kanssa muuten tekemisissä kuin maksavana asiakkaana. Ja Mikan kanssa olen tekemisissä foorumin ulkopuolella tasapuolisuuden nimissä mainitakoon se myös. Ja hyvin on hommat sujuneet, vaikka aina ei ehkä ihan samaa mieltä asioista ollakaan. Siinä sitä kehittyy ainakin meikäläinen parhaiten, kun joudun oikeasti miettimään miksi olen jostakin asiasta sitä mieltä kun olen.
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Re: Ilmastonmuutostalkoot

ViestiKirjoittaja Aqualung » 04 Joulu 2012 13:00

Olisikos myymälässä tehty niitä korjaustoimenpiteitä ajattelemattomuutta makealla vedellä.
140x70x55 (+ muutama elintoimintojen ylläpitoon kytketty allas) ja 125x40x45
Aqualung
 
Viestit: 579
Liittynyt: 01 Syys 2011 15:11
Paikkakunta: Lieto

Re: Ilmastonmuutostalkoot

ViestiKirjoittaja Mika » 04 Joulu 2012 13:32

En edelleenkään tiedä mitä, kenen kaikkien kanssa ja missä sävyssä asiasta on puhelimessa / liikkeessä keskusteltu, mutta näiltä huhuilta pitää katkaista siivet.

Minä en käytä liikettä lyömäaseena vaan yritän selvittää tässä tapahtuneet väärinkäsitykset, kun yksityisviestissä sanottiin että asiasta on "useammaltakin suunnalta kuullut". En voi tietää miltä suunnilta tälläinen asia on tullut esille ja miten, joten minun oli pakko tehdä tästä julkinen.
En ole marttyyrinä sen kummemmin tässä asiassa, mutta jos nimeni liitetään tapahtuneeseen ja sain selkeästi sen kuvan että ainakin yhdellä keskeisellä alan ammattilaisella on se kuva, että minä ja vain minä olen syypäänä altaan kippaamiseen ja toivottiin että tiedän mitä teen oman riuttani kanssa.

Ja sitten se korjaustoimi. Hyposaliniteettiä siis korjattiin vaihtamalla vettä suolaisempaan.

Asia on ok ainakin pääpiirteittäin minun ja liikkeen välillä. En jatka tästä enempää. Uskokaa mitä uskotte, sama se kai tässä vaiheessa.
Mika
 
Viestit: 217
Liittynyt: 02 Syys 2011 07:36

Re: Ilmastonmuutostalkoot

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 04 Joulu 2012 19:34

Itse vedin vain nopeat johtopäätökset siitä tiedosta mitä tiedän teoriassa, mitä olen kuullut kokemuksia harrastajilta ja mitä nyt tästä tapauksessa kuulin kun avunhuuto tuli.
Jonkusen vuoden melkein koskemattomana olleita riuttarakennelmia on muutettu, pehmytkoralleja revitty irti (huom! käsin repimisessä ja niiden leikkaamisessa nätisti on selkeä ero korallin myrkyn levittämiseen), operaation aikana detritus vetänyt altaan sameaksi, uusia kiviä lisätty, vettä ei ole vaihdettu ja kalat haukkovat happea. Anteeksi, mutta tässä kohtaa kysyn että kuka sellaista menee tekemään!? Se on kysymys joka minulta tulee hämmentyneeseen sävyyn, oli se tekijä sitten kuka tahansa, missä tahansa. Harrastanut merivettä kuukauden tai kaksikymmentä vuotta. Se kysymys tulee siksi, että tässä on mielestäni niin monta selkeää asiaa jotka voi melkein ennustaa ja se seuraus on aika varma tuho. Allaskaan kun ei ollut mikään tonninen.

Ajattelematon operaatio ja sen olisi voinut pelastaa se vedenvaihto operaation yhteydessä sekä altaan voinnin tiivis tarkkailu seuraavien päivien ajan osaavan ihmisen silmillä. Jos nyt joku on tästä erimieltä, niin saa asian oikaista.

Samaan hetkeen kun sanotaan ja vakuutellaan, että tiedetään mitä ollaan tekemässä ja sitten takana on tämankaltainen teko, niin olen pahoillani mutta kyllä minä silloin epäilen, että tiedetäänkö oikeasti riittävästi. Mielestäni tuo kun on vain jo ihan perustietoihin kuuluvaa juttua. Älä koske siihen mikä ei ole rikki. Se, että allas oli ajateltu alunperin tietääkseni pehmytkorallialtaaksi, oli se sitä. Se toimi ja se voi hyvin.

Kaikesta oppii, niin myös tästäkin. Niille joille tieto tulee nyt uutena, niin vuosia toimineen ja koskemattoman riutan räjäyttely ei ole mikään pikkujuttu, joka tehdään vain siksi että "se näytti rumalta". Sen tekeminen ei ole laissa kiellettyä ja joskus altaan toimivuuden kannalta voi tulla pakolliseksikin, mutta siinä on otettava nämä asiat huomioon mitä tässä on jo mainittu.

Minua taidettiin tarkoittaa tuolla "keskeinen alan ammattilainen"? Kohtuu keskeiseksi voisin itseni kohta luokitella, sillä elämästäni n. 90% liittyy akvaario- / meriharrastukseen pitkin Suomea niin työnpuolesta kuin harrastuksenakin. Riittäisköhän tuo 90%.. ei taida :roll: Mitään muuta elämää kun ei minulla juuri ole tällä hetkellä. Ammattilaiseksi en itseäni luokittele koskaan. Kokemusta ja tietoa on, mutta ammattilaisuus on jo liian överiksi vedetty nimike tällä alalla, että liekö kukaan siihen todella ylettää. Ja se, että toivoin että tiedät mitä teet riuttasi kanssa, oli asia jota tietenkin toivon kaikille, niin myös sinulle.

Kai tässä tuli sitten ilmastonmuutoksia talkootöinä tehtyä itsekin.
Se, että joku mokaa, ei tee siitä muuta kuin ihmisen. Silloin ollaan tasavertaisia keskenään, otetaan opiksi ja elämä jatkuu.

Joulunodotusta :P

Edit: Poistettu keskusteluun kuulumaton osa. /Frye
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Ilmastonmuutostalkoot

ViestiKirjoittaja Frye » 04 Joulu 2012 20:14

Aqualung kirjoitti:Olisikos myymälässä tehty niitä korjaustoimenpiteitä ajattelemattomuutta makealla vedellä.


Ajattelemattomuutta tai puhtaasti kiireessä vahingossa hyvin todennäköisesti tai sitten ohjauksen puutteessa. Itse en aloittaisi akvaarion rassaamista jos ei olisi valmista suolavettä jo vieressä käyttövalmiina. Tuossa vaiheessa oli jo ammoniakkitestistä käsittääkseni loppunut asteikko. Ainakin lukemat oli sellaisia että ihmettelin kalojen edes hengittävän. Eli tuo tilapäinen (mahdollinen, jopa jokseenkin todennäköinen) makean kuuri on saattanut kyllä saattohoidon tehdä. Mutta mikäli tämän vedenvaihdon yhteydessä vahinko kävi, niin kalat virkosivat siitä ja se todennäköisesti pelasti jäljellä olleet kalat oli sitten vesi ollut suolaista tai suolatonta. Nimittäin kaloille maistui jo sapuska kylkiuinnin ja hengenhaukkomisen sijaan samaan aikaan kun se kelluva mittari napsui pohjalasiin.

To: uudelleenjärjestely.
To-La vesi sameaa, seurataan tilannetta ohjeen mukaan.
Maanantaina aikaisintaan on tapahtunut vedenvaihto. Todennäköisemmin vasta likempänä keskiviikkoa. Ja tässä vaiheessa oli ammoniakit jo tapissa. Mittari napsui pohjalasiin ke/to/pe. Tätä ei kukaan muistanut aivan tarkasti. Myyntialtaiden ja uudelleenjärjestellyn altaan vesien suolapitoisuus oli synkronoitu uudelleenjärjestelyä edeltäneinä päivinä ma-ke tulevaa omistajan lomaa ajatellen.

En edelleenkään osottele ketään sormella, enkä lepää juttuani. Tämä tähän nyt toivottavasti niin että vastaavaa ei kenenkään muun altaassa pääsisi tapahtumaan.
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Re: Ilmastonmuutostalkoot

ViestiKirjoittaja Mika » 04 Joulu 2012 21:24

Kummallista koko episodissa oli se, että minuun ei kukaan missään vaiheessa ollut yhteydessä kun ongelmia ilmeni.

Harmi että en ole laittanut kalenteriin näitä päiviä, sillä tuo fryen lista ei täysin pidä aikoineen paikkaansa. Suurelta osin tosin.
En sano että en olisi virheitä tehnyt, mutta on minulla oikeus puolustautua jos minun niskaani isketään asia jota en ole tehnyt (vedenvaihto ja hitaahko asian korjaus).

Kalakaverit kirjoitti:Itse vedin vain nopeat johtopäätökset siitä tiedosta mitä tiedän teoriassa, mitä olen kuullut kokemuksia harrastajilta ja mitä nyt tästä tapauksessa kuulin kun avunhuuto tuli.

Sinä vedit hätäiset johtopäätökset välittämättä ottaa minuun yhteyttä. Hienoa kuitenkin että kalat pelastuivat.

Minä en enempää sano tuosta kyseisen liikkeen altaasta.
Asia on ok omistajien kanssa, tai niin minulle ainakin sanottiin puhelimessa.

Että hyvää Joulua vain sinullekkin, koita ottaa rennosti :lol:

ps. Mode on hyvä ja poistaa / lukitsee / bannaa tämän tunnuksen, ihan sama sillä nyt meni lopullisesti maku tästä hiekkalaatikkoleikistä.

Edit: Poistettu tarpeeton henkilökohtaisuuksiin meno. /Frye
Mika
 
Viestit: 217
Liittynyt: 02 Syys 2011 07:36

Re: Ilmastonmuutostalkoot

ViestiKirjoittaja Frye » 04 Joulu 2012 22:04

Luuta kävi siivoamassa muutamaa viestiä. Muistetaan että asiat voi riidellä, mutta ei ihmiset. Jätetään henkilökohtaisuuksiin meno pois. Valitettavasti olen omia viestejäni sokea moderoimaan, joten jos joku kokee niissä olevan asiattomuuksiin menoa niin laittakaa vaikka yksityisviestiä, luudin sitten tarvitaessa myös niitä. Yritys on ollut pitää ne asiallisina.

Edit: Viestiketju lukittu toistaiseksi. Asia on käsittääkseni loppuunkäsitelty asianomaisten toimesta. Me muut minä mukaanlukien tuskin tuomme tähän hirvittävästi lisäarvoa. Muutaman viestin tästä alta siirsin talteen, ilmoitettuani ensin viestin kirjoittajille että näin tulee käymään. Ketju aukenee pikapuoliin uudestaan, kunhan tilanne hetken rauhoittuu.
Samuli Järvinen
Frye
 
Viestit: 262
Liittynyt: 11 Elo 2011 14:13
Paikkakunta: Tikkakoski

Edellinen

Paluu Muut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron