Meriharrastajille pukkaa mittiä

Muuta höpöttelyä ja jutustelua aiheesta ja aiheetta.

Re: Meriharrastajille pukkaa mittiä

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 16 Heinä 2013 19:35

^^ Toivottavasti pääsisit tulemaan.

Hieman olen saanut kyselyitä aikatauluista johon en ole oikein osannut vastata mitään, koska sellaisia ei virallisesti ole. Alunperin olin ajatellut, että olisimme suorittaneet jonkinlaiset treffit ja ajaneet paikalle kimpassa, mutta porukkaa tulee sen verran eriaikoihin että tämä ei tule onnistumaan. Kaikkien saapuminenkaan ei ole vielä varmistunut, joten pidetään tämä hyvin vapaamuotoisena ja rentona reissuna.

Itselläni oli ajatus startata auto lauantaina Espoosta n. klo 14:00 aikoihin ja hurauttaa kaupan kautta paikan päälle. Ajattelin selviytyä aamukahvin voimin ja tuikata grillin tuleen mahdollisesti klo 17 - 18 aikoihin alkavaa ruokailua varten. Miltäs kuulostaisi, jos tähän mennessä alkaisi porukka olemaan jokseenkin kasassa?

Grillikatos on kohtuullisen kokoinen, mutta kaikkien eväät ei siihen yhtäaikaan mahdu. Avotulenteko alueella on muutoin kielletty kuin sille osoitetuille paikoille. Tästä syystä ruokailuun voi varata aikaa ja voimme sytytellä nuotiota pitkin iltaa.

Lauantain sääennuste on muuttunut ja näyttää tällähetkellä tällaiselta. http://www.foreca.fi/Finland/Inga/details/20130720
Illaksi on 35% sateen mahdollisuus, joten siihenkin on hyvä varautua. Mikään kaatosade ei tuon mukaan ole kyseessä kuitenkaan. Yöllä sitten voi sataa enemmän / todennäköisemmin.

Paikalta poistumisen suhteen ei ole sitten mikään kiire. Jokainen nautiskelee aamupalan ja kahvin rauhassa, mahdollisesti lounaankin ja tarkistelee mikä on ajokunto sekä hyvä hetki lähteä. Jos sunnuntaina ripottelee vettä, uskoisin ettei siellä paljon muita retkeilijöitä näy. Silloin kalakin nappaa onkeen paremmin.. jotkut sanoo. ;)
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Meriharrastajille pukkaa mittiä

ViestiKirjoittaja Kalakaverit » 21 Heinä 2013 15:51

Iso kiitos kaikille mukana olleille harrastajille ja heidän panostukselle reissun onnistumisessa. Kahden tunnin yöunien jälkeen voisin sanoa olevani hieman epähereillä, mutta enemmän se silti taas antoi kuin otti. Reissu onnistui pitkälle juuri niinkuin toivoin. Hyvä porukka ja huumorilla maustetut jutut jää mukavina muistoina mieleen.

Reissusta sitten hieman tilannekuvia... mitä lie niissä sitten mahtaa tapahtuakaan :D

Kiitos!
Liitteet
IMG_0467.JPG
IMG_0467.JPG (298.94 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0471.JPG
IMG_0471.JPG (275.93 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0470.JPG
IMG_0470.JPG (290.76 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0414.JPG
IMG_0414.JPG (342.15 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0430.JPG
IMG_0430.JPG (390.73 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0425.JPG
IMG_0425.JPG (321.47 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0421.JPG
IMG_0421.JPG (347.23 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0417.JPG
IMG_0417.JPG (410.08 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0418.JPG
IMG_0418.JPG (231.02 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0427.JPG
IMG_0427.JPG (393.45 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0426.JPG
IMG_0426.JPG (238.74 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0434.JPG
IMG_0434.JPG (283.12 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0419.JPG
IMG_0419.JPG (386.38 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0432.JPG
IMG_0432.JPG (235.87 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0438.JPG
IMG_0438.JPG (227.58 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0457.JPG
IMG_0457.JPG (359.68 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0459.JPG
IMG_0459.JPG (173.31 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0446.JPG
IMG_0446.JPG (208.67 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0449.JPG
IMG_0449.JPG (167.83 KiB) Katsottu 2829 kertaa
IMG_0452.JPG
IMG_0452.JPG (212.89 KiB) Katsottu 2829 kertaa
Auringonnousu.jpg
Auringonnousu.jpg (174.61 KiB) Katsottu 2829 kertaa
Kalakaverit
 
Viestit: 1113
Liittynyt: 14 Elo 2011 11:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Meriharrastajille pukkaa mittiä

ViestiKirjoittaja JariR » 21 Heinä 2013 17:20

Hahaa mitä ilmeitä :D Kiitos kaikille mukavasta epänormaalin mukavasta seurasta!
JariR
 
Viestit: 20
Liittynyt: 10 Huhti 2013 22:03

Re: Meriharrastajille pukkaa mittiä

ViestiKirjoittaja Rapide » 21 Heinä 2013 19:43

Oli kyllä oikein puolimukava ja epäikävä ilta!! :lol:
Rapide
 

Re: Meriharrastajille pukkaa mittiä

ViestiKirjoittaja Holycrab » 21 Heinä 2013 21:04

heheh :lol: siellä se noita koittaa saada yhteyden tuonpuoleiseen.. Kiitos kaikille tosi epäkurjasta illasta! :)
Holycrab
 
Viestit: 2
Liittynyt: 09 Maalis 2013 12:40

Edellinen

Paluu Muut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron