Tilannepäivitystä ja käyttökokemuksia:
Sain asennettua valaisimiin vihdoin 90 asteen linssit, jolloin valo tulee altaaseen paljon kapeammalla keilalla. Valon välkettä on nyt selkeästi enemmän. Ennen linssien asennusta altaan valaisemiseen olisi riittänyt kaksi valaisinta, koska valo jakautui niin laajalle alueelle. Nyt valaisimet täytyi nostaa paljon korkeammalle, jotta sain koko altaan valaistua. Omaan silmään, entisenä monimetalli-miehenä, linssit ovat MUST näissä valaisimissa, mutta silloin täytyy olla ylöspäin tilaa nostaa valaismia.
Koralli-osastolle kuuluu hyvää ja huonoa. Pari korallia kärähti aika pahasti, mutta ovat nyt alkaneet taas pikkuhiljaa toipumaan. Kärähtäneet korallit olivat niillä alueilla, joihin osuu kahden valaisimen valokeila ylimmällä kivellä. Kärähtäneet korallit olivat aiemmin suoraan 250W monimetallin alla ylimmällä kivellä. Ajoin ekan parin päivän jälkeen reunimmaisia valaisimia täysillä ja keskimmäistä 75%. Nyt valaisimet ovat 50% teholla. Yksi lisävalaisin on myös tilauksessa. Suunnitelmissa on, että valaisimia pystyy ajamaan pienellä teholla, jolloin värisävyjen säätöön riittää enemmän pelivaraa.
Muutama koralli onkin sitten muuttunut ihan toisennäköiseksi. Tässä alhaalla olevassa kuvassa keskimmäinen koralli oli ruskean värinen ennen valaisimien asennusta. Nyt se on tosi sininen. Heti valaisimien asennuksen jälkeen korallissa alkoi näkymään fluorisoivan vihreitä täpliä, nyt koko koralli on muuttunut siniseksi. Myös pariin muuhunkin koralliin on tullut ajanmyötä ihan uusia sävyjä. Valtaosa koralleista ei ole ollut moksiskaan valaisimien vaihdosta. Jännä juttu sinänsä, että kärähtäneet ja sävyään muuttaneet korallit olivat vierekkäin, toiset vaan näemmä tykkää enemmän valosta.

- IMG_0079.JPG (226.53 KiB) Katsottu 6154 kertaa
Lämmittimet on säädetty 25,5 asteeseen ja ne ovat pärähdelleet päälle jatkuvasti, myös päivisin vaikka ikkunat pidettäisiinkin kiinni. Korvausvettä on nyt myös mennyt vähemmän ja, ennen liiankin tuttua, trooppinesta ilmastoa ei ole ainakaan vielä esiintynyt akvahuoneessa.
Vaikka valaisimien tuulettimet ovatkin mielestäni todella hiljaiset, eivät ne kuitenkaan ole täysin äänettömiä. Eli niille HC-ääneneristäjille, jotka suunnittelevat täysin äänetöntä allasta, jossa valaisinkansi on avoin eikä vaimenna ääniä, voi nämä valaisimet olla liian äänekkäitä. Toki valaisimiin saa modailtua helposti juuri sellaisen jäähdytyksen kuin itse haluaa tietsikkaosista.